Synnyinpaikallaan
- Tutulla paikalla. Jukka Valtanen istahti tuoliinsa tismalleen sillä paikalla, missä hän syntyi reilut 80 vuotta sitten.
Viime maaliskuussa 80 vuotta täyttänyt Jukka Valtanen, Lavian valtuuston vanhin, istahtaa tuoliinsa mustan ryijyn alle. Paikalla on erityinen merkitys miehelle.
– Tässä minä synnyin, siis tismalleen tällä paikalla, 2. maaliskuuta vuonna 1931. Kello oli silloin 5.19, tietää kristillisdemokraattien edustaja valtuustossa.
Palattuaan Laviaan pitkän metsänhoitajan ja metsäntutkimuskeskuksen johtajan uraltaan, Jukka Valtanen asettui syntymäkotiinsa. Talo on muuttunut, ja huoneet ovat vaihtuneet, mutta nykyisen olohuoneen nurkassa on Jukka Valtanen ensimmäiset rääkäisynsä tähän maailmaan päästänyt.
Kokenut valtuutettu kehuu Lavian nykyistä valtuustoa.
– Sopuisin valtuusto minun valtuutetun urallani. Asiat hoidetaan yhteisymmärryksessä, turhan montaa äänestystä ei ole tarvittu.
Harmin aihe hänen mielestään on se, että valtuutetut eivät ehdi paneutua asioihin riittävästi.
– Moni valtuutettu pyörittää omaa yritystään tai maatilaa. Ei heillä ole aikaa tutkia asioita joka kantilta.
Lavian kunnan tulevaisuudesta mies ei halua suuria kannanottoja laukoa.
– Olen vastuuton sanomaan, koska minä väistyn valtuustosta. En ole enää syksyllä ehdolla.
Hetken mietittyään valtuutettu pohtii eri vaihtoehtoja.
– Sastamalaan on portti kiinni. Kankaanpäällä on historiallinen painolasti, kun Lavia oli jotain suurempaa, Kankaanpää oli syrjäkylä. Pori ja Ulvila jäävät jäljelle, joista Pori on vahvin vaihtoehto. Mutta matkaa on kirkolta kirkolle yli 50 kilometriä, joten sellaisessa liitoksessa pitää varmistaa palvelut myös Laviaan.
Valtasen mielestä liitos olisi pitänyt tehdä hyvän sään aikana.
– Kiikoinen ja Lavia kun olisivat muodostaneet uuden kunnan, ”Kiilan”, niin se kunta olisi pärjännyt pitkään vahvana. Niin pitkään, että nämä liitokset olisivat jo menneet pois muodista, spekuloi Valtanen.



Vai uran "sopuisin valtuusto"?
Ilmoita asiaton kommentti