Katso video: Sähköverkkoa korjataan vielä päiviä
Alueemme pahin myrsky vuosikymmeniin aiheutti niin pahat tuhot, että niitä korjataan vielä useita päiviä. Pahimmin myrskyn riepottelemaksi ovat joutuneet Pomarkku ja Lavia sekä Hämeenkyrö, joissa sähköt on palautettu ydinkeskustaan, mutta haja-asutusalueilla sähköjen palautus voi kestää pahimmillaan jopa viikon.
– Suurjänniteverkon korjaaminen on ensisijainen tehtävämme, mutta siihenkin menee päiviä, ennen kuin runkoverkon viat saadaan korjattua, kertoi Vatajankosken Sähkön verkostopäällikkö Markku Salo.
Pomarkun Kiilholmassa, nelisen kilometriä Pomarkun keskustasta, näkymä oli kuin Raatteentieltä. Myrsky oli kaatanut pieneltä alueelta toistasataa isoa puuta ja pudottanut sähköjohdot tielle sekä kaatanut yhden sähkötolpan. Linjaa korjattiin tiistaina täyttä päätä, kun tie oli ensin saatu raivattua ja kaatunut sähköpylväs nostettua takaisin paikalleen.
Oheinen video kertoo, millainen tilanne Kiilholmassa oli tiistai-iltapäivällä. Lue lisää myrskystä ja sen tuhojen korjaamisesta torstain Kankaanpään Seudusta.


