Pulinat pois ja peliä!
- Paras, mutta nöyrä. Lisää tällaisia turnauksia, hihkuivat 3A:n oppilaat Heidi Mäen johdolla.
Läpiajoja, tuuletuksia, huipputorjuntoja mutta myös maasta pelaamista ja tuomarivirheitä. Kankaanpään Lyseon kaikki yhdeksän luokkaa sai joukkueen kasaan, kun Miska Niemipellon ja kumppaneiden idea lyötiin läpi.
Kouluvuoteen todettiin yhteistuumin mahtuvan lentopallokarnevaalin lisäksi muutakin hauskanpitoa.
– Lisää tällaista, tuulettivat 3A:n, hyvin tiimiksi hitsautuneet, lyömättömät lyylit.
Ainakin kahden ensimmäisen voiton jälkeen heidän oli vaikea pidätellä tyytyväisyyttään.
– Vaikeuksia olla paras ja nöyrä yhtaikaa, nauroi Heidi Mäki joukkueensa motolle.
Kannustusta löytyi erityisesti Ville Santahuhdalle, joka taisteli oman 2C-joukkueensa maalivahtina joka tilanteen loppuun asti –kuin mato vartaassa. Valitettavasti 2 palloa sadasta upposi. Se riitti muun muassa 2A:n 2–0 voittoon. Maalit tehtaili siikaislainen Dennis Somelar, jonka taitoja tosi skouttaaja olisi hinnoitellut isommille areenoille. Silmin nähden ja isännän elkein kentällä loisti myös Miska Niemipelto.
Lukion omissa tiloissa ei salibandyä voi pelata, mutta onneksi KaMarin loistavat areenat ovat käytettävissä.
– Syöttäjästä ei ole tietoakaan. Tämä on niin nopea peli, nauroi toimitsijaksi päässyt äidinkielen lehtori Satu Korvala.
Toiseen Somelarin maalin syöttäjäksi nimettiin Eetu Erkkilä. Opettajien mukaan lukiossa ei ole varsinaisia ryhmäytymispäiviä, vaikka lukioon tulee laajalta alueelta oppilaita.
– Keskiviikkoisin vartin kokoontuminen, kertoi Jonna Sorola.
Hänen luokallaan 1B:llä on viisi muuta jämijärveläistä. Muita hän ei tuntenutkaan ennestään.
– Tällaisia pelejä saisi kyllä olla useamminkin, Sorola mietti yhteishengen tärkeyttä.
Kaikki lukiolaiset velvoitettiin paikalle kannustusjoukkoihin. Joka joukkueeseen löytyi kymmenkunta tyttöä ja poikaa ilman suurempia neuvotteluja. Vermeet eivät ihan MM-tasoa olleet, joten varsinkin maalivahdit joutuivat polttamaan housujaan puhki. Taisivat ilman maalivahtisuojia olleet tuntea muutenkin nahoissaan pelin kovuuden.
Pahemmilta loukkaantumisilta tiettävästi vältyttiin.



No kieltämättä pelin hauskuus ja hauskan pito jäivät kakkos sijalle!! Voittaminen oli liian suuressa roolissa!! Ja taisi kyllä väärä joukkue voittaa, kun tällä mestari porukalla kyllä nousi nesteet korkealle päähän. Mutta minun pisteeni menee kyllä abien PRO ASS joukkoeelle!!! Hyvä asenne ja pallojakin riitti jopa likoilla pelaamiseen!! :)
Ilmoita asiaton kommentti