Urheilu

Päivitetty 18.11.2011 21:37, julkaistu 18.11.2011 21:28

Jääkarhut aloitti II-divisioonan niukalla voitolla

Kuva: Juha Levonen
Pekka SöderlundLähetä palautetta toimittajalle
Aihetta riemuun. Jääkarhujen edustusmiehistö aloitti pelinsä II-divisioonassa komealla voitolla.

Kankaanpään Jääkarhujen edustusjoukkue otti II-divisioonan avauspelissään niukan voiton Someron Pallosta perjantai-iltana kotihallissaan lukemin 5–4. Ottelu oli kokonaisuudessaan erittäin tiukka, vaikka Jääkarhuilla olikin mahdollisuus voittaa ottelu jo pelkästään avauserässä.

– Avauserässä meillä oli valtava määrä maalintekopaikkoja. Saimme sisään kaksi, vaikka paikkoja oli viiteenkin maaliin, totesi valmentajakaksikko Kai Kallio ja Tero Kujansuu.

Ero II-divisioonan ja III-divisioonan välillä on valmentajien mukaan huikea.

– Tällä tasolla yksikin pieni virhe on ratkaiseva. Pojat myös puhelivat tuolla pukukopissa, että nyt vastustajien pelaajia pitää todenteolla vartioida. Vauhti kaukalossa on aivan toisenlaista kuin alkukaudella III-divisioonassa, kertoi Kallio.

Valmennusjohto oli tyytyväinen koko joukkueen peliin.

– Hyvin pojat taistelivat. Emme ottaneet yhtään hyökkäyspään tyhmää jäähyä, joten sekin kertoo omaa kieltään. Pysyimme koko ajan pelin alla. Olen todella tyytyväinen koko joukkueen peli-ilmeeseen, huoltajia myöden, totesi Kallio.

Maalivahtipeli oli KJK:lla erinomaista. Jani Ruuska piti ajoittain joukkuetta pystyssä rauhallisilla torjunnoillaan. Jokainen SoPan maali oli täysin ottamaton. Ruuskalle kertyi ottelussa yhteensä 37 torjuntaa. SoPan maalissa pelannut Joonas Laaksonen ehti kiekon eteen peräti 53 kertaa. Valtaosa torjunnoista, 22, kertyi ottelun avauserässä.

Jääkarhujen tehokkain pelaaja oli Tommi Marjamäki, joka liikkui kentällä sähköjäniksen tavoin iskien kaksi maalia. Tehokkaana oli myös Ari Halminen, joka iski maalin ja antoi maaliin johtaneen syötön.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)19.11.2011 19:51

mutta missä oli mikuli

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.11.2011 16:03

Hyvä poijjat! Suomi-sarjaan!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.11.2011 15:44

On ollut vasta vuodesta 1977. Toivotan tervetulleeksi tähän päivään. PS. Muista ottaa myös ne vihreät pillerit jatkossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.11.2011 13:57

Haha, onko kankaanpäällä jääkiekkojoukkue? :DD Varmaan tosi hyvä :D

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 43

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 72

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1022

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 142

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 60

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 90

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 90

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 231

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 350

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 214

  1. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 82

  2. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1121

  3. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8329

  4. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1022

  5. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 922

  6. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 40922

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11231

  8. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5749

  9. Naiskuskit kolaroivat

    UUTISET 13.5. 11:35 294

  10. Mailat eivät lyöneet yhtään juoksua

    URHEILU 12.5. 18:05 422

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1121

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4091

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 701

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10521

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11451

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 672

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7592

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1772

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120251

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17151

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4090

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11450

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120251

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7592

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36552

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5749

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11231

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10521

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104240

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33740

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 10 22 467

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 14 2 224

  3. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 8 2 111

  4. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 7 0 109

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 4 3 103

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 146 9 86

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 83 29 85

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 23 1 70

  9. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 9 0 68

  10. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 365 52 68

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot