Moninkertainen Suomen mestari Pasi Valasti Laviassa
- Pasi Valasti (vas.) lahjoittaa pingisguruille pokaalin Lavia Open -palkinnoksi. Vastaanottamassa on pingisgurut ry:n varapuheenjohtaja Jukka Mäki-Harja (oik.) ja puheenjohtaja Vesa Peltovirta (kesk.)
Lavian pingisguruilla on todella vireätä ja aktiivista toimintaa, jonka ansiosta he saivat 9-kertaisen pöytätenniksen Suomen mestarin Pasi Valastin vieraakseen. Valasti ei ollut aikaisemmin kuullut Laviasta mitään, mutta aktiivinen toiminta ja vireät nettisivut saivat hänet houkuteltua paikalle, kun Laviassa vietettiin Pingiskerhon avajaisia.
Pingis on koukuttava laji, jonka ovat joutuneet jo 1980-luvulla Jukka Mäki-Harja ja Vesa Peltovirta toteamaan. Kaupan hyllyltä tuli uteliaisuutta ostettua maila ja pallo, siitä alkoi poikien pingiksen pelaaminen. Nähdessään Pasi Valastin telkkarista tuli hänestä herrojen idoli ja 20 vuotta he odottivat, että pääsisivät pelaamaan hänen kanssaan.
Nyt tämä toive toteutui, kun miehet asuinseudulleen kokosivat pingiskerhon.
Lavian Keskuskoululla pelaillaankin aktiivisesti, joka torstai ja sunnuntai. Lavian pingispyhätössä käy pelaajia myös Tampereelta, Kankaanpäästä ja Vammalasta myös kauempaa tulee vierailijoita, mutta joukkoon mahtuu lisääkin pelaajia. Mailaa ja palloa lainataan mielellään ja aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Ainoa varoittava sana oli lajin koukuttavuus. Lajin kehuttiin olevan fyysinen, vauhdikas ja hauska.
Turnauksia on kolmesti vuodessa, joten mahdollisuuksia löytyy. Seuraava turnaus on Pasi Valasti Lavia Open, joka kisaillaan 29. tammikuuta 2012. Lisätietoja löydät nettisivulta www.pingisgurut.tk.


