Sarjajohtaja niukasti parempi
- Maalintekijä. Ari Halminen iski KJK:n avausmaalin ottelussa Raisiota vastaan.
Kankaanpään Jääkarhujen edustusmiehistö matkusti keskiviikkona Raisioon Länsirannikon II-divisioonaa johtavan RNK Hocin vieraaksi. Sarjaan juuri noussut KJK antoi jopa Suomisarjan portteja kolkuttelevalle RNK:lle kovan vastuksen. Raisiolaiset olivat lopulta vahvempia maalein 5–4.
Jääkarhut johtivat ottelua ensimmäiselle erätauolle mentäessä lukemin 1–2, mutta toisessa erässä RNK pääsi ylivoimalla iskemään ensin tasoihin ja lopulta ohi. KJK yritti lopussa vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta kuitenkin tuloksetta.
Jääkarhujen tehokkain pelaaja oli Tommi Marjamäki, joka iski kaksi maalia ja syötti yhden. KJK:n maalissa pelasi Jani Ruuska, jolle kertyi ottelun aikana huimat 57 torjuntaa.
Jääkarhujen seuraava ottelu pelataan Kankaanpäässä ensi perjantaina. Ottelu alkaa kello 18.30.


