Kahdella ketjulla vaikea voittaa
Kankaanpään Jääkarhujen edustusjoukkue matkusti lauantaina Tarvasjoen Urheilijoiden vieraaksi. Kankaanpääläiset antoivat II-divisioonan hännillä majailevalle TarUlle melkoisesti tasoitusta, sillä KJK oli liikkeellä vain 12 pelaajan voimin. Mukana oli kaksi maalivahtia, kaksi puolustajaa ja kahdeksan hyökkääjää. KJK hävisi ottelun jatkoajalla maalein 5–4.
– Soitettiin Rajakallion Jyrki apuun, joka lähti matkaan mukaan. Pelasimme kahdella pakkiparilla, varsinaisien puolustajien lisäksi pakkeina pelasivat Marko Männistö ja Jarno Kivikari. Kivikari ajettiin keihästämisestä suihkuun ensimmäisen erän lopussa, joten kaksi erää pelasimme kolmella pakilla. Toisessa erässä Männistön Marko tuli ensimmäisen kerran vaihtoon 18 minuutin pelin jälkeen. Tämmöinen peli tällä kertaa. Aika paljon annettiin kaverille tasoitusta, summasi valmentaja Kai Kallio.
KJK:n paras pistemies oli valtavat peliminuutit kerännyt Marko Männistö, joka antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä. Maalin teossa ansioituivat Ari Halminen ja edellispelissä niskansa loukannut Olli Hietanen, jotka molemmat iskivät kaksi maalia.



Hyvä jarna! :)
Ilmoita asiaton kommentti