Voitto jäi senteistä kiinni
- Juho Lähteenmäki ja Samuli Kuusinen hiihtivät hopealle. Parisprintti vaatii yhteistyökykyä ja sitä tältä parivaljakolta löytyy.
Kankaanpääläisten Juho Lähteenmäen ja Samuli Kuusisen tiukka taistelu parisprintissä ei ihan riittänyt voittoon, mutta hopeamitalit pujotettiin poikien kaulaan Honkasprintissä lauantaina. Voiton M10-sarjassa vei Kankaantaan Kisan pari Elias Mäkinen ja Joonatan Mäkipää. Ankkuriosuudella KankU:n Juho Lähteenmäki ja KanKi:n Joonatan Mäkipää esittivät maalisuoralla hurjan kaksinkamppailun.
– Juho sai edellä menneen kiinni ylämäessä viimeisellä kierroksella. Minä päätin, etten ainakaan päästä häntä karkuun, Samuli Kuusinen totesi ensimmäisten kierrosten tapahtumista.
Sprintti on poikien mielestä haastava laji, sillä siinä antaa itsestään vielä enemmän kuin henkilökohtaisissa kilpailuissa.
– Koska on vastuussa myös kaverin menestyksestä. Laji on vaativa, sillä jalat menevät helposti hapoille, kun yrittää alusta asti rynnistää niin kovaa, että pääsee hyviin asemiin, pojat miettivät.
Kankaanpääläisessä Kuusisen hiihtäjäperheessä juhlittiin tuplahopeaa.
– Olimme parini Mari Tuomisen kanssa kakkosia sarjassa N12, Sofia Kuusinen kertoi.
Honkasprintissä kisaan lähti 44 paria.
– Viime vuonna kilpailijoita oli yli 60. Tänä vuonna osanottajamäärä vähensi Valkeakoskella hiihdettävä Hopeasomman esikilpailu, jossa oli paljon alueen hiihtäjiä tutustumassa latuihin, Heikki Haunia Honkajoen Seudun Urheilijoista kertoi.
Tulokset Honkajoen Seudun Urheilijoiden verkkosivuilta.


