Urheilu

Päivitetty 30.1.2012 10:10, julkaistu 28.1.2012 23:26

Paska matsi, vaikka voitto tuli

Kuva: Tiina Jönkkäri
Marko VuosjokiLähetä palautetta toimittajalle
Voitto tuli. Matti Koota voitti paluuottelunsa, vaikka olikin pettynyt suoritukseensa.

– Suoraan sanottuna v-tuttaa, totesi Matti Koota voitettuaan paluuottelunsa Kankaanpäässä lauantai-iltana.

– En ole ottelukunnossa. Ei mitään tuntumaa, ruoski kankaanpääläisnyrkkeilijä itseään voitokkaan ottelun jälkeen.

Matti Koota otteli Kankaanpään nyrkkeilyillan pääottelussa irlantilaista John Meliä vastaan ja voitti ottelunsa tuomariäänin 2–1. Normikunnossaan Matti olisi vienyt naapuria sata-nolla.

Ottelun alku oli Matilta todella levoton. Intoa oli, mutta puolen vuoden ottelutauko näkyi jopa vähemmän nyrkkeilyä seuranneen silmiin.

– Nopeus puuttui aivan täysin. Pari kertaa pääsin vasemmalla aloittamaan, sain yhdistelmät perille, ja silloin naapuri oli aivan pihalla. Mutta liian harvoin pääsin tekemään aloitteita. Surkea matsi, piiskasi Matti itseään.

Yhtäkaikki, pää on nyt auki ja kova talven ja kevään kausi kohti huhtikuun olympiakarsintaa avattu. Tärkeintä tässä vaiheessa on se, että Koota on taas ottelukunnossa.

– Fysiikka on kyllä kunnossa, siinä ei ole mitään ongelmaa. Kolmannessa erässä nyrjäytin vähän nilkkaani, mutta siitä tuskin tulee harmia, kertoi Koota ottelun jälkeen.

Koota muisti myös kehua kankaanpääläisyleisöä.

– Aivan mahtava yleisö. Aivan mieletön kannustus. Suuri kiitos kankaanpääläisyleisölle, tällaista kokee harvoin, kiitteli paluuottelunsa voittanut Matti Koota.

Lue lisää Kankaanpään Seudusta maanantaina 30. tammikuuta


AVAINSANAT:

Kommentit (18)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)9.2.2012 23:38

Perus Kankaanpääläistä meininkiä... Oman kylän poika voittaa, niin mitä tekee Kankaanpääläiset, arvostelee ja mollaa toista!
Tsemppiä Matille jatkoon, matsi oli hyvä, vaikka itse kriittinen oletkin!
Toivottavasti näytät näille arvostelijoille saamalla olympiapaikan! Katotaan onko sitten selkään taputtelijoita....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 15:22

SM-mitali on joka lajissa hieno suoritus sitä ei voi kieltää. Oliko nuorten mm-kisoissakin vain seitsemän urheilijaa kun Matti voitti pronssia? Kisoihin ilmotetaan joka maan parhaat urehilijat, viimeksi Joni Turunen on tuonut suomelle mitalin MM-kisoista, joten siinä pohjaa. SM-kisoissa on vain käytävä jotta maapaikka kisoihin aukeaa. Suomessa nyrkkeily arvostetaan todella vähän verrattuna muuhun eurooppaan. Olisi fiksua pysyä asiassa mitä tänne kirjotellaan. On hienoa että eri lajien urheilijat menestyvät seutukuntamme alueella, joten olisi fiksua kannustaa heitä eikä vain vertailla kuka on mitäkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 08:44

Kuinkahan on. Onkohan Matinkaan mielestä muitten Kankaanpääläis urheilijoiden mollaaminen kovin miehekästä? Onhan tosi hienoa kun näin pienestä kaupungista löytyy urheilijoita aina mailman huipulle
asti.Hiihto,ammunta ja nyrkkeily vaativat osaajiltaan
täysin erilaisia ominaisuuksia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 22:37

Niinpä, nyrkkeilyssä ei voi sm-kisoissa sijoittua seitsemänneksi, kun osallistujia on sarjaa kohti vain muutama ja joissain sarjoissa pääsee mitaleillekin kumartamalla. Hiihdossa on sm-tasolla reilut 150 kilpailijaa, joten eri lajeissa menestyksen vertaaminen on vähän erilaista.
Kyllä ammunta on aina ollut täällä ja koko Suomessa aika aliarvostettua verrattuna miten hyvin on menestytty ja miten paljon lajilla on harrastajia maailmalla. Kukapa muistaa Mauri Röppäsen saavutukset ja miten lähellä hänellä oli olympiamitalit.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 22:34

Matti on tämänhetkinen ykkösurheilija pohjois-satakunnassa, tottkai pitää lehdissa kirjoittaa muistakin urheilijoista ja lajeista, mutta veikkaampa että niin on myös kirjoitettu. En ymmärrä miksi ihmiset näkevät niin paljon kateutta jos toinen menestyy ja vielä kaiken sen jälkeen mitä tuo nuori poika on kokenut, silti hän jaksaa vielä treenata ja yrittää paikkaa olympialisiin.
Seuratkaapa sitä paljonko pesäpallosta kirjoitetaan kesällä kun on pesäpallokausi, onko lehteä jossa ei olisi pesäpallosta juttua? Kuitenki pesäpalloa pelataan vain suomessa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 16:03

Onhan se melko lystikästä lukea kuinka ihmiset vertaavat hiihtämistä nyrkkeilyyn yhtään millään tasolla... Lajit kun sattuvat eroamaan melko paljon toisistaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 12:55

"Normikunnossaan Matti olisi vienyt naapuria sata-nolla." HAH TOIMITTAJAN TYHJIÄ OLETTAMUKSIA, JUST PERUS KPÄÄN SEUDUN TOIMITUSTYÖTÄ HAH HAH

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 10:16

Tässä mielestäni hyvä esimerkki: "Ristomatti Hakola hiihti hienosti seitsemänneksi". HIENOSTI SEITSEMÄNNEKSI? Mikäli Koota olisi SM-kisoissa seitsemäs ei asiasta kehdattaisi edes mainita. Tässäkin tapauksessa Koota on PETTYNYT itseensä vaikka on VOITTANUT ottelun. Lopettakaa siis tuollainen lapsellinen vinkuminen! Voin taata, että Kankaanpään Seudussa ei ikinä tule lukemaan "Matti Koota otteli HIENOSTI seitsemänneksi nyrkkeilyn SM-kisoissa".

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 10:10

Vai että Juho Kurki, heh... montakos MM-mitalia kurjella on taskussa? Tai ylipäätänsä arvokisamitaleja. Näin ollen emme varmaankaan jatkossa vertaile Kootan ja Kurjen menestystä samalla linjalla. Puhutaan HIEMAN eri tasoista. Olisi mielenkiintoista silti kuulla lisää näitä teidän mielestänne huippu-urheilijoita.. Noh, antakaahan tulla, kenellä mielestänne on parempia saavutuksia? Kateellisten puheita nämä aina ovat, mutta onneksi näihin on jo totuttu.. Hyvin lapsellista käytöstä arvostella toisten menestystä, menkää ihmeessä itse näyttämään, näyttää mielestänne olevan lastenleikkiä koko homma! Vaikka laji ei teitä miellyttäisikään, niin karu totuus nyt vaan on se, että Koota on tämän kylän kovatasoisin urheilija ja siitä emme pääse mihinkään. Laji on jokaisen urheilijan oma valinta. Varmasti Koota on tietoinen siitä mitä tekee. Lopettakaa siis tämä lapsellisuus ja herätkää todellisuuteen! Onneksi joukosta löytyy myös sellaisia, jotka jaksavat kannustaa oman kylämme lupaavia urheilijoita vaikka omat lapset eivät vanhempien tahdosta huolimatta ikinä urheilijoiksi kehittyisikään! Sääli, että suurimman osan lapset junnaavat paikallansa saman tasoisessa joukkueessa vuosikaudet edistymättä, vaikka vanhemmat kuinka toivovat pojastaan huippu-urheilijaa.. Kannustetaan siis niitä harvoja, jotka OIKEASTI pärjäävät!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.1.2012 23:01

Kyseinen urheilija (ja koko laji) saa turhan paljon mediatilaa siihen nähden mitä ovat tähänastiset saavutukset.
Kyllä esim. Juho Kurjen saama mediahuomio on aivan minimaalista verrattuna siihen miten hän on menestynyt todella kivenkovassa lajissa.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 43

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 82

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1022

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 142

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 70

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 90

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 100

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 231

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 360

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 214

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1121

  2. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8329

  3. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 82

  4. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 92

  5. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 360

  6. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4090

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11231

  8. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5749

  9. Naiskuskit kolaroivat

    UUTISET 13.5. 11:35 294

  10. Mailat eivät lyöneet yhtään juoksua

    URHEILU 12.5. 18:05 422

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1121

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4091

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 701

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10521

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11451

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 672

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7592

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1772

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120251

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17151

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4090

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11450

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120251

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7592

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36552

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5749

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11231

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10521

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104240

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33740

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 10 22 473

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 14 2 228

  3. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 8 2 112

  4. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 7 0 110

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 4 3 103

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 146 9 86

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 83 29 85

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 23 1 72

  9. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 9 0 69

  10. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 365 52 68

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot