Kuskina ollut Matti Koota sai luodin jalkaansa
Sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa sivullisena kärsinyt nyrkkeilijä Matti Koota oli ravintola Siilissä kaverinsa kuskina. Nyrkkeilijän jalkaterään osui harhaluoti, joka poistettiin leikkauksessa heti sunnuntaiyöllä.
– Matin jalkapöydästä on luu rikki. Plastiikkakirurgi katsoo jalkaa maanantaina, jolloin selviää, miten kauan Matti joutuu kävelemään kainalokepeillä, kertoi Matin valmentajaisä Veli Koota järkyttyneenä.
Alustavien arvioiden mukaan Matti ei pysty harjoittelemaan pariin kuukauteen.
– Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vuosien kova työ meni hukkaan. MM-kisat ja koko syyskausi voidaan nyt unohtaa. Mutta tärkeintä on tietenkin saada poika kuntoon, huokaisi Veli Koota.
Uutinen sunnuntaiyön tapahtumista herätti jo keskusteluja siitä, miksi urheilija on ravintolassa yöaikaan. Huhuilta voidaan kuitenkin leikata siivet, sillä Matti Koota oli tosiaan autokuskina kaverilleen eikä juonut ravintolassa jäävettä väkevämpää.


