Seutuverkon rakentaminen varmistui
- Yhteydet. Pohjois-Satakunnan seutuverkon rakentaminen varmistui. Kankaanpäässäkin liittyjiä on yli tuhat.
Pohjois-Satakunnan Seutuverkon laajakaistahanke toteutuu suunnitellusti. Rakennuspäätöksen perusteena oleva liittyjäkiintiö täyttyi pienempien kuntien osalta hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta, mutta myös Kankaanpäässä on nyt tavoite ylittynyt. Kankaanpään kaupungin tietohallintopäällikön Jukka Ehdon mukaan sitoumuksia on koossa Kankaanpäässä 1024, kun tavoite oli tuhat.
– Määrä ylittyy tästäkin, sillä postissa on vielä sitoumuksia matkalla. Kankaanpään todellista liittyjämäärää nostavat lisäksi kerrostalot, koska hankkeessa ovat mukana likipitäen kaikki kaupungin kerrostalot. Näistä kertyy yksittäisiä liittyjiä jopa useampia kymmeniä, laski Jukka Ehto.
Hanketta hallinnoivan Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskuksen työstämä rahoitushakemus lähti viestintävirastoon jo vuodenvaihteessa.
– Markkinoinnin tulos näytti sen verran hyvältä, että päätimme lähettää rahoitushakemukset viipymättä viestintävirastoon, jotta hanke voidaan käynnistää mahdollisimman pian, kertoi toimitusjohtaja Esa Sairanen.
Seutuverkon osakaskunnat siirtyvät alkuvuodesta uuden yhtiön omistajiksi. Omistajuus sinetöidään lähiaikoina työstettävällä osakassopimuksella.
Yksittäisten sitoumusten kirjaaminen alkaa puolessa välissä tammikuuta. Jukka Ehton mukaan sitoumuksia on myös ”hukan teillä”. Ongelma on kuitenkin korjattavissa uudella ilmoituksella. Mukaan ehtivät Kankaanpäässä vielä mattimyöhäisetkin.
– Kaikille sitoumuksen tehneille lähetetään hyväksyntäkuittaus postin välityksellä. Jos tällaista kuittausta ei ole tullut 16. tammikuuta mennessä, kannattaa ottaa yhteyttä laajakaistainfon numeroon 044-5772277. Sitoumuksen voi vielä uusia. Otamme vastaan uusiakin sitoumuksia, jos joku vielä havahtuu, ettei ehtinyt mukaan, niin vielä ehtii. Asuntoyhtiölle kuittaukset toimitetaan isännöitsijöiden välityksellä, kertoi Jukka Ehto.


