Uutiset

Päivitetty 12.1.2012 08:48, julkaistu 12.1.2012 08:47

Terapeutti voi auttaa perheen aidan yli

Parisuhteelle pitää järjestää aikaa. Ongelmien ilmaantuessa apua haetaan usein liian myöhään.

Perheterapeutti, erityisopettaja Marjo Rosengren Honkajoelta tietää ja tuntee suomalaisten elämän kriisikohdat. Niistä koulunkäyntivaikeudet ja parisuhde ovat nousseet viime vuosina selvästi muiden edelle.

– Yleisesti voi sanoa, että apua kannattaa hakea, kun ongelmat ovat vielä pieniä.

Erityisopettajana Suupohjan ammatti-instituutissa päätoimenaan työskentelevä Marjo Rosengren on tottunut kohtamaan nuoren opiskelijan.

– Vaikeudet voivat alkaa jo ala- ja yläasteella ja sitten kärjistyä toisen asteen koulutuksessa. Nuoria vaivaa yleinen jaksamattomuus. Opinnot eivät etene ja he ajelehtivat päivästä toiseen, sanoi Rosengren.

Kouluvaikeudet yhdistettynä murrosikään ovat nuorelle kova haaste.

– Toiset selviävät helpommin kuin toiset. Nuorten vaikeudet tunnistetaan nykyisin entistä paremmin. Apua on saatavissa varhaisessa vaiheessa.

Suomalaisilla ei ole aikaa hoitaa parisuhdettaan. Arjen oravanpyörässä mennään kiireellä, eikä apua haeta ajoissa.

– Jos pariskunnalla ei ole enää muuta keskusteltavaa, kuin mitä kaupasta pitää tuoda, ollaan jo liian pitkällä, kiteytti Rosengren.

Silti parisuhteen eteen on vielä paljon tehtävissä. Parisuhdetta pitää vaalia.

– On hyvä muistaa, että joskus parisuhteessa oli paljon hyvää ja kaunista. Ei se mihinkään ole kadonnut, se vaan pitää löytää uudelleen. Tässä voi perheterapeutti auttaa eteenpäin keskustelemalla ongelmista, vaikeuksista ja vahvuuksista, selvitti Marjo Rosengren.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)12.1.2012 15:08

Ensimmäisen kommentoijan viestistä en ymmärrä paljoakaan. Osittain se johtuu niin suuresta erilaisten kirjoitusvirheiden määrästä, että tekstistä on jo vaikea saada selvää. Silti myös asiasisältö jää vieraaksi. Kirjoittaja on tainnut ymmärtää lehtijutun sisällön ja parisuhdeongelma-termin jotenkin väärin.

Kirjoittaja ilmeisesti on sitä mieltä, ettei ole olemassa parisuhdeongelmia. Itse olen sitä mieltä, että jokaisessa parisuhteessa on jossakin suhteen vaiheessa ongelmia. Useimmissa tapauksissa ongelmat pystytään hoitamaan parisuhteen sisällä, mutta on myös paljon tapauksia, joissa tarvitaan ulkopuolisen apua. Hirmuisen tärkeää on se, että sitä osataan tarjota ja uskalletaan hakea.

Kirjoittaja myös tuntuu ajattelevan parisuhdeongelmat pelkästään taloudellisiksi ongelmiksi. Harvoin ne sitä ovat, vaikka taloudellinen tilannekin voi ongelmia aiheuttaa. Lehtijutussa tarkoitetaan henkisiä ongelmia: ihmiset eivät tule toimeen toistensa kanssa. Masennusta. Riitoja. Henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Voimattomuutta selvitä arjesta ja normaalista elämästä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.1.2012 10:19

Jos pariskunnalla ei ole enää muuta keskusteltavaa, kuin mitä kaupasta pitää tuoda, ollaan jo liian pitkällä, kiteytti Rosengren.

Mitäs pariterapeutti neuvoo, jos ei ole enää yllä olevan vertaakaan sanottavaa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.1.2012 10:03

Ei voi olla mitään parisuhde ongelmia ,ne on tehtyjä. Sivustakatsojan silmin. kodin ja perheenulut on ne jotka yllättää ,tulot ei riitä ,ei ole rahankäyttö taitoa. se on kyräilylle alkuun saava syy.Talouden hoidossa eitoisiaan tunneta ,vaan sängyssä kyllä.Puolisoita pitää kriisissä tukea heti laskujen maksulla rästit pois. Luottotieto järjestelmä on johtanut ihmiset ahtaalle.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 53

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 92

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1122

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 152

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 80

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 100

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 110

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 241

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 370

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 224

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8429

  3. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 92

  4. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 102

  5. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 370

  6. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  7. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5759

  8. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1122

  9. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  10. Naiskuskit kolaroivat

    UUTISET 13.5. 11:35 304

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4101

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 711

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11461

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1782

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17251

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4100

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11460

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36652

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5759

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33840

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 11 22 556

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 15 2 264

  3. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 8 0 131

  4. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 9 2 129

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 5 3 119

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 147 9 103

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 84 29 102

  8. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 366 52 87

  9. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 24 1 85

  10. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 10 0 84

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot