Aurinko houkutteli rinteeseen
- Melkein kuin Lapissa. Jämin laskettelurinne avattiin viikonloppuna. Kankaanpääläinen Antti Kangasniemi laskettelee joka viikonloppu.
Satakunnan Lappinakin tituleerattu Jämi avasi laskettelurinteensä perjantaina. Lauantain pakkaskeli houkutteli rinteeseen kymmeniä laskijoita ja sunnuntaina talvipäivästä nauttijoita oli jo melkein jonoksi saakka. Aurinkoinen päivä houkutteli väkeä myös ladulle.
Kankaanpäästä tulleet kaverukset Antti Kangasniemi ja Jonas Päivike viihtyivät Jämin rinteillä.
– Tätä päivää on odotettu. Nyt pääsen laskemaan ensimmäistä kertaa tänä talvena, totesi Jonas Päivike.
– Hyvä, että rinne saatiin auki. Mukavaa, kun näin lähellekin pääsee laskemaan, kertoi Antti Kangasniemi.
Kumpikin nuori mies on innokas laskettelija, joten välineet löytyivät omasta takaa. Kangasniemi kertoi laskettelevansa joka viikonloppu, Päivike puolestaan pyrkii rinteeseen joka toinen viikonloppu.
– Olen lasketellut jo 13 vuotta. Aloitin harrastuksen 3-vuotiaana. Jämillä olen käynyt jo useamman vuoden. Tämä on mukava ja hieno kikkailupaikka, kertoi Antti Kangasniemi.
– Laskettelupaikkana Jämi on hieno ja ennen kaikkea toimiva. Joskus joutuu vähän jonottamaan hissiin, mutta muuten homma toimii, lisäsi Jonas Päivike.
Jämin laskettelurinne on avoinna keskiviikkoisin ja viikonloppuina. Hiihtolomaviikolla rinne on auki joka päivä.


