Jämijärveläiset äänestäneet ahkerimmin
Viikkoa ennen varsinaista äänestyspäivää joka neljäs jämijärveläinen on käynyt antamassa äänensä. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina, joten keskiviikkona tiedetään, kirikö joku muu alueemme kunnista Jämijärven ohi äänestysinnokkuudessa. Jämijärven keskusvaalilautakunnan sihteerin Marketta Viitaniemen mukaan kunnan asukkaat ovat olleet ahkeria ennakkoäänestäjiä jo monissa vaaleissa aikaisemmin.
– Tänään maanantaina ennakkoäänestysprosentti vielä nousee, sillä kunnassa järjestetään tänään koti- ja laitosäänestykset. Jämijärveläisistä sunnuntaihin mennessä oli antanut äänensä 409 henkilöä, heistä 93 oli äänestänyt muualla kuin oman kunnan ennakkoäänestyspaikassa, Viitaniemi kertoi.
Alueemme kunnista ainoastaan Honkajoki keikkuu alle 20 prosentin äänestysaktiivisuudessa. Honkajokelaisista äänensä oli sunnuntaihin mennessä antanut 15,5 prosenttia äänioikeutetuista eli 229 henkilöä. Kankaanpäässä äänensä oli antanut 24,5 prosenttia eli 2 365 henkilöä ja Pomarkussa 24,2 prosenttia eli 475 äänioikeutettua. Siikaislaisista 22,8 eli 312 oli käynyt sunnuntaihin mennessä uurnilla ja Karviassa äänensä on jo ehtinyt antaa 22,3 prosenttia eli 477 henkilöä.
Laviassa on annettu ennakkoon ääniä 352 eli 21,4 prosenttia äänioikeutetuista.


