Ääniä annetaan ahkerasti Jämijärvellä
Jämijärveläiset ovat maanantainkin ennakkoäänestyksen jälkeen alueemme ahkerimpia äänestäjiä. Maanantaihin mennessä jämijärveläisistä äänioikeutetuista 36 prosenttia eli 578 henkilöä oli käyttänyt oikeuttaan. Maanantaina Jämijärvellä järjestettiin koti- ja laitosäänestykset, joten prosentti nousi odotetusti.
Toiseksi ahkerimmin ovat äänestäneet kankaanpääläiset. Kaupunkilaisista äänestämässä on käynyt 33 prosenttia eli 3 185 henkilöä. Pomarkku on äänestysvilkkaudessa pronssisijalla. Pomarkkulaisista presidenttinsä on valinnut 32,9 prosenttia eli 646 äänioikeutettua. Yli 30 prosentin äänestysvilkkaus on mennyt myös Karviassa, jossa ääniä on annettu 695 eli 32,5 prosenttia kunnan äänioikeutetuista.
Siikaisten äänestäjistä 402 eli 29,4 prosenttia on antanut äänensä maanantaihin mennessä. Laviassa 445 äänestäjää eli 27,1 prosenttia äänioikeutetuista on ruksannut jo oman ehdokkaansa.
Honkajoki pitää äänestysvilkkaudessa perää. Honkajoella äänestämässä on käynyt 332 kuntalaista eli 22,5 prosenttia äänestysikäisistä.
Tänään tiistaina on ennakkoäänestyksen viimeinen päivä. Ennakkoäänestyspaikkoja on kaupoissa ja posteissa.
Varsinainen presidentinvaalipäivä on ensi sunnuntaina. Vaalihuoneistot ovat auki 9–20.



Ministeriö suhtautuu myönteisesti JPK-hankkeeseen! Kohta näemme ministeriön kuntakartan! Kuvalehden näimmekin jo, se oli ristiriidassa hankkeen vetäjien lausuntojen kanssa mm.
uuden kunnan tulee olla kuntayhtymätön (sote alue vaade väh. 20 000 as ja huomioidaan myös väestön vähentymä 20 vuoden kuluessa tai ideaalikoulutuskuntayhtymäkoko n. 50 000 as).
Lisäksi sen tulee pystyä suoriutumaan pienimuotoisesta erikoissairaanhoidosta tarkoittaen n. 25-30 000 as kuntaa esim. Sastamala. Kuvalehden kunnat eivät täyttäneet näitä kriteerejä.
Kotiseutuliitto korostaa kuntayhdistymisten henkisiä vaikutuksia. Oikeastaan on järkevää muodostaa kunta entisen Ikaalisten Kyrön kunnista. 1000 vuotta yhteistä historiaa ja osana samaa pitäjää aivan varmasti on tukevampi pohja kuin uudet keksityt kombinaatiot. Näin rakennetaan entiselle tutulle pohjalle mutta katse vakaasti tulevaisuudessa.
Palvelujen turvaamisen kannalta on olennaista, että keskukset Kankaanpää, Parkano ja Ikaalinen sekä keskellä sijaitseva Jämijärvi ovat mukana, jolloin suurin osa yllä mainituista edellytyksistä täyttyy ellei vaadita koulutuskuntayhtymän kokoista kuntaa. Tämä keskusten liitos mahdollistaa myös empivien pikku kuntien poisjättäytymisen mutta turvaa seudullisesti myös niitten kannalta palvelut. Näin voimme jättää Juhantalon mallin mukaisen Lavian ja Honkajoen pakottamisen väliin ja keskittyä vapaaehtoisiin liitoksiin, kuten kaikki eduskuntapuolueet ovat korostaneet.
Ilmoita asiaton kommentti