Uutiset

Päivitetty 22.1.2012 16:59, julkaistu 22.1.2012 16:46

Iltakahdeksaan saakka ehtii äänestää

Kuva: Annina Ruokoski
Annina RuokoskiLähetä palautetta toimittajalle
Lippu äänestäjälle. Vaalivirkailija Pekka Termala ojensi Jaakko Lankoskelle äänestyslipun.

Laurin koululla oli ensimmäisten tuntien aikana käynyt äänestämässä hieman toistasataa äänioikeutettua. Vaalivirkailija Matti Mesiniemi kertoi äänestysalueella asuvan 907 äänioikeutettua.
– Tänään heistä äänensä voi antaa 594 kansalaista, muut ovat käyneet antamassa äänensä ennakkoon, Mesiniemi kertoi.
Vaalivirkailijat Pentti Luodetlahti, Pekka Termala ja vaaliavustaja Oili Lehtinen kertoivat, että Laurin koulun äänestyssalissa oli ollut jopa pienoista ruuhkaa. Jaakko Lankoski on tottunut antamaan äänensä vasta varsinaisena äänestyspäivänä.
– Joskus jos olen ollut ulkomailla varsinaisena äänestyspäivänä, olen käynyt äänestämässä ennakkoon.
Kankaanpäässä äänestysalueita on kuusi. Laurin koulun lisäksi äänestetään Vihteljärven, Niinisalon ja Hapuan kouluilla sekä kaupungintalolla ja päiväkoti Impivaarassa. Äänestyshuoneistot ovat auki kello 20 saakka.

AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 53

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1122

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 152

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 80

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 100

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 110

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 241

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 370

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 224

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 103

  4. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8429

  5. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 81

  10. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 111

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4101

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 711

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11461

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1782

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17251

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4100

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11460

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36652

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5759

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33840

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 11 30 565

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 15 2 269

  3. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 9 3 133

  4. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 8 0 133

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 5 3 120

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 147 9 103

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 84 29 103

  8. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 366 52 88

  9. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 10 0 86

  10. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 24 1 85

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot