Uutiset

Päivitetty 3.2.2012 15:33, julkaistu 2.2.2012 09:56

Yhdellä soitolla aika lääkäriltä

Kuva: Marjo Keski-Heikkilä
Marjo Keski-HeikkiläLähetä palautetta toimittajalle
Toimii. Osastonhoitaja Irmeli Rosenberg on tyytyväinen jo ensimmäisen viikon kokemuksista. Ruuhkaisimpina aikoina takaisinsoittoringissä on neljä. Ajanvaraukseen soittaneeseen asiakkaaseen otetaan yhteyttä tietokoneelta

Tapalan peruspalvelukeskuksen lääkärien ja päivystysvastaanoton ajanvaraukseen 02 577 3265 pääsee yhdellä soitolla. Sen mahdollistaa tammikuun lopussa alkanut Tele Q -puhelinpalvelu. Kokeilu kestää tässä vaiheessa kesään asti. Jatkoa harkitaan kokemusten perusteella.

Osastonhoitaja Irmeli Rosenberg kiteyttää uudistuksen takaisinsoittopalveluksi, joka pelastaa niin asiakkaan kuin ajanvaraushenkilökunnan päivän. Arvion mukaan jopa 80 prosenttia puhelimen soimisesta jää pois, kun jo ensimmäinen johtaa tavoitteeseen.

Tapalan puhelumäärä on noin 300 päivässä, eli vastaanottoaikana aamu kahdeksasta ilta kymmeneen.

– Puhelinlinjalle voi jäädä edelleen odottamaan tai toimia miesäänen kehotusten mukaisesti painamalla kännykkänsä tai lankapuhelimensa tähti-näppäintä. Sieltä soittaja pääsee joko näppäilemään puhelinnumeronsa tai sanelemaan sen nauhalle, Rosenberg kertoi.

Turhaa tuuttaamista ei enää tarvitse kenenkään kuunnella.

– Miesääni kertoo montako puhelua edelläsi on jonossa, Rosenberg kertoo valintatilanteesta.

Hätätapauksissa palvelu kehottaa ottamaan yhteyttä hätänumeroon 112. Muussa tapauksessa, jos puheluja on soittajan mielestä liikaa jonossa, valitse tähti-näppäin ja siirrä soittovelvoite ajanvaraushenkilöstölle, joita on vähintään kaksi maanantaiaamun ruuhkissa jopa neljä.

Miesääni antaa jopa ajan, kuinka nopeasti takaisinsoitto on tulossa. Voit itsekin sanella nauhalle, milloin olet todennäköisimmin tavoitettavissa. Suuntanumero pitää muistaa aina näppäillä, olipa kyseessä lanka- tai kännykkäliittymä.

– Jos soittajalla on salainen numero, se ei jää meille näkyviin. Salainen numero pitää aina näppäillä tai sanella. Vastaavasti meidän puhelumme näyttäytyy asiakkaalle tuntemattomana numerona, joten toivomme ettei siihen jätetä vastaamatta puhelinmyyjien pelossa, Irmeli Rosenberg korostaa.

Takaisinsoittopalveluun sisältyy kolme soittoyritystä. Soittoajat ja muutkin tiedot tallentuvat, joten ne mahdollistavat tarkan raportoinnin järjestelmän toimivuudesta.

– Linjalla odottamisesta menee normaali puhelumaksu, joten takaisinsoittopalvelu voi olla asiakkaalle edullisempi. Soittajan harkittavaksi jää kumman vaihtoehdon hän valitsee.

Sekä laboratorioon, röntgeniin että hammaslääkärille on eri ajanvarausnumerot. Mikäli kokeilu todetaan tulokselliseksi, kokeilu saatetaan laajentaa tulevaisuudessa myös näihin palveluihin useamman puhelinnäppäinkomennon alle.

Jos puhelimesta ei löydy tähti-näppäintä, ei tarvitse huolestua. Sanelumahdollisuus on joka puhelimesta.

Keskustele ja kerro kokemuksistasi

AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)2.2.2012 20:16

Mä en nyt oikein tajuu. Itse olen aina saanut ajan lääkäriin yhdellä soitolla, no probleemos. En tosin tarvitse lääkäriä, kuin sairaana, en saikun takia. Kuulostaa vaan vaikeammalta koko uusi systeemi.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 53

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1122

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 152

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 80

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 100

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 110

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 241

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 370

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 224

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 103

  4. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8429

  5. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 81

  10. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 111

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4101

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 711

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11461

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1782

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17251

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4100

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11460

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36652

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5759

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33840

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 11 30 565

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 15 2 269

  3. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 9 3 133

  4. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 8 0 133

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 5 3 120

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 147 9 103

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 84 29 103

  8. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 366 52 88

  9. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 10 0 86

  10. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 24 1 85

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot