Uutiset

Päivitetty 3.2.2012 17:49, julkaistu 3.2.2012 17:42

Myrskystä kahden miljoonan lasku

Kuva: Marko Vuosjoki
Antero KarppinenLähetä palautetta toimittajalle
Vatajankosken Sähkö joutuu maksamaan tapanin myrskystä kahden miljoonan euron lisälaskun.

Tapanina riehuneen myrskyn jälkityöt jatkuvat Pohjois-Satakunnassa monin paikoin kesään saakka. Vatajankosken Sähkön alueella sähköt on saatu palautettua talouksiin, mutta työsarkaa riittää edelleen tilapäisviritysten korjaamisessa alkuperäiseen kuntoon. Kaatuneita ja lenkollaan olevia puita korjataan talteen vielä viikkoja.

Myrskystä koitui Vatajankosken Sähkölle noin kahden miljoonan euron lisälasku. Pelkästään vahingonkorvauksia yhtiö joutuu maksamaan sähköttä jääneille 800 000 euroa. Korjauskustannukset ovat koko summasta näin ollen 1,2 miljoonaa euroa.

– Myrskyn aiheuttamista vahingoista syntyneet kulut ylittävät moninkertaisesti budjetoidut korjauskustannukset, joita kertyy normaalivuosina vajaa miljoona euroa. Verkkotoiminnan liikevaihto on meillä 8,2 miljoonaa euroa ja siihen suhteutettuna liikevaihdostamme suli korvauksiin 24 prosenttia, kertoi Vatajankosken Sähkön toimitusjohtaja Juha Lindholm.

– Kertaluonteisenakin myrskylaskun maksaminen on raskas taakka. Se joudutaan maksattamaan sähköyhtiön asiakkailla. Eihän meillä muuta rahoituskeinoa ole. Laskun maksaminen jaksotetaan kuitenkin useille vuosille, joten korvauksista ei synny talouksille isoja kertaluontoisia kuluja, vakuutti Juha Lindholm.

Myrsky aiheutti Vatajakosken Sähkön toiminnassa hirvittävän hässäkän. Sähköyhtiön puhelinlinjat tukkeutuivat, vaikka puheluja vastaanotti alkuvaiheessa peräti kuusi työntekijää. Ensimmäisten tuntien aikana puheluja tuli yli 500 tunnissa.

Lue lisää Kankaanpään Seudusta maanantaina 6. helmikuuta


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.2.2012 18:17

Varmaan moni haluais tukea sähköyhtiöitä vapaaehtoisesti, jos voisi?!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 17:49

Onko tulevaisuudessa sähkölasku jaettu kolmeen osaan: sähkö-, siirto- ja myrskymaksu?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 53

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1122

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 152

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 80

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 100

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 110

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 241

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 370

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 224

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 103

  4. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8429

  5. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 81

  10. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 111

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4101

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 711

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11461

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1782

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17251

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4100

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11460

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36652

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5759

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33840

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 11 30 565

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 15 2 269

  3. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 9 3 133

  4. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 8 0 133

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 5 3 120

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 147 9 103

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 84 29 103

  8. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 366 52 88

  9. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 10 0 86

  10. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 24 1 85

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot