Uutiset

Päivitetty 8.2.2012 16:38, julkaistu 8.2.2012 16:38

Hallituksen kuntakohellus pakottaa väen taajamiin

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari lyttää keskiviikkona julkistetun hallituksen kuntakohelluksen. Uudistuksia Kalmarin mukaan tarvitaan, mutta ylhäältä päin saneltu rajojen siirtely ei tuo minkään tutkimusten valossa taloudellista hyötyä.

– Kyse on siis poliittisesta ideologiasta, joilla sivummalla asuvien kansalaisten ääni halutaan vaimentaa. Hallitus sanelee ja lähtee sitten kuntakierrokselle kertomaan, mitä tuleman pitää.

Hallituspuolueet haluavat Kalmarin mukaan keskittää palvelut ja ajaa kunnat pakkoliitoksiin. Edellisen hallituksen aikana hyväksi todettu malli vapaaehtoisesta yhteistyöstä ja kuntaliitoksista on vaarassa unohtua kokonaan.

– Paikalliset ihmiset ovat ainoita oikeita henkilöitä päättämään oman kuntansa asioista, kiteyttää Kalmari Keskusta-aatetta.

Ministeri Henna Virkkunen (kok) ei esitä muutosta viiden vuoden virkojen betonointiin liitoksien yhteydessä.

– Tämä olisi ehdoton vaatimus, että yläpään hallintoa voitaisiin kuntasektorilla ohentaa. Sinipuna haluaa mitoittaa lattiat ja kotipalvelun minuutit, mutta ei hallintoa.

Julkistetussa esityksessä ei Kalmarin mielestä annettu laskelmia myöskään siitä, mitä kustannuksia keskitetyt palvelut aiheuttavat polttoaineissa ja menetetyissä työpäivissä. Kuka pitää huolen maaseudulla asuvista vanhuksista, jos työikäinen väestö pakotetaan muuttamaan taajamiin?

– Vai onko maalla ikänsä asuneiden vanhusten pakko muuttaa kaupunkiin. Hallitus tuntuu unohtavan, ketkä julkisia palveluja eniten tarvitsevat. Lapset, nuoret ja vanhukset; he, joita työssäkäyntialueet eivät koske, koska he eivät käy töissä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 53

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1122

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 152

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 80

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 100

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 110

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 241

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 370

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 224

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 103

  4. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8429

  5. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 81

  10. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 111

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4101

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 711

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11461

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1782

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17251

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4100

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11460

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36652

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5759

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33840

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 11 30 575

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 15 2 272

  3. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 8 0 137

  4. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 9 3 135

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 5 3 121

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 147 9 103

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 84 29 103

  8. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 10 0 89

  9. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 366 52 88

  10. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 24 1 85

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot