Energiajuomia vain yli 15-vuotiaille
- Energiajuomia myydään vain yli 15-vuotiaille Jämijärvellä. K-kauppias Jani Lähteenmäki kertoi, että asiasta on tullut myönteistä palautetta.
Energiajuomatölkkejä ei ole vuodenvaihteen jälkeen myyty alle 15-vuotiaille Jämijärvellä. Sivistyslautakunta, koulu ja paikalliset ruoka- ja huoltamokauppiaat tekivät yhteisen sopimuksen, jonka pohjalta energiajuomien myynti on kielletty paikkakunnalla alle 15-vuotiailta. Koulun alueelle ei saa viedä myöskään virvoitusjuomia kouluaikana.
– Yhteiseen sopimukseen oli helppo lähteä mukaan, sillä tuetaan yhteisvastuullisesti nuorten kasvua ja kehitystä, K-kauppias Jani Lähteenmäki totesi.
Energiajuomakieltoon päädyttiin, sillä niistä uhkasi tulla nuorten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttava ongelma.
– Eräät nuoret valvoivat yönsä tietokonepelien parissa ja nukkuivat vain muutaman tunnin. Aamulla he yrittivät virkistää itseään juomalla piristäviä energiajuomia. Tämä näkyi rauhattomuutena ja väsymyksenä koulussa, rehtori Rolf Björkman kertoi.
Björkman muistuttaa, että kasvava nuori ja lapsi tarvitsevat riittävän unen lisäksi terveellistä ruokaa ja liikuntaa.
Ongelma ei ehtinyt paisua Jämijärvellä liian suuriin mittoihin ja siihen reagoitiin nopeasti.
– Moni vanhempi ei edes tiennyt, että oma nuori joi aamupalakseen purkillisen energiajuomaa. Koteihin lähetetty tiedote avasi vanhempien silmät ja herätti heidät ottamaan selvää nuorisonsa tekemisistä sekä energiajuomien haittavaikutuksista, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Yrjö Alarotu totesi.
Keskustele!





Miks helvetis kahvii ei tuu rajaa....
Ilmoita asiaton kommentti