Uutiset

Päivitetty 13.2.2012 11:12, julkaistu 13.2.2012 11:11

Hoivaa vuorokauden ympäri

Kuva: Tuuli Heervä
Tuuli HeerväLähetä palautetta toimittajalle
Lounaalla. Anneli Venesmäki on nostanut Seppo-puolison pyörätuoliin nauttimaan peurakeittoa.

Venesmäen pariskunnan elämä on aivan eri mallilla kuin vielä neljä vuotta sitten. Aivoinfarktit ovat vieneet Seppo Venesmäen, 69, täysin muista riippuvaiseksi potilaaksi. Anneli-rouva, 67, on jättänyt maatalouslomittajan työnsä ja toimii miehensä omaishoitajana. Seppo Venesmäki on kaksi viikkoa kotihoidossa ja sen jälkeen aina viisi arkipäivää Lavian vuodeosastolla.

– Aluksi tuntui kamalalta, kun puoliso oli poissa. Kävin joka päivä syöttämässä häntä ja mietin, miten laitoksessa sujuu. Hoitajat sanoivat asioiden sujuvan hyvin ja kehottivat minua menemään kotiin lepäämään, kun siihen oli mahdollisuus, Anneli Venesmäki kertoo.

Lepoon onkin tarvetta, sillä Seppo-puolisoa hoitaessa joutuu välillä valvomaan koko yön ja aikuisen miehen nostelu on raskasta, kun tämä korkeintaan varaa vähäksi aikaa omille jaloilleen.

Tietoa omaishoidosta ja hoitajan oikeuksista Anneli Venesmäki on saanut sairaalasta sekä kotihoidonohjaajalta, joka on käynyt tutustumassa pariskunnan tilanteeseen myös kotikäynneillä. Anneli Venesmäkeä mietityttää, miten omaishoitajan edut muuttuvat, kun Lavian kunta siirtyy Sastamalan perusturvakuntayhtymästä Porin perusturvaan.

Vertaistuki on omaishoitajalle tärkeää. Anneli Venesmäki saa sitä SPR:n Laviassakin toteutetusta omaishoitajien tukitoiminnasta. OMAVA-hankkeeseen lähdettiin Laviassa vuonna 2010. Omaishoitajat kokoontuvat noin kerran kuukaudessa keskustelemaan ja kahvittelemaan. Usein on jotain ohjelmaa. Yhdessä tehdään myös retkiä ja teatterimatkoja. Kokoontumisissa on yleensä mukana seurakunnan edustaja, ja kutsut lähtevät kotihoidonohjaajan kautta.

– Osallistujia on aina muutamia. Määrään vaikuttaa se, saako hoitaja jonkun tuuraamaan itseään kokoontumisen ajaksi. Useimmat omaishoitajat ovat jo melko iäkkäitä, kertoo Sinikka Markkula, joka on yksi toiminnan vapaaehtoisista vetäjistä.

Lue lisää maanantain Seudusta.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)13.2.2012 22:07

Valtion pitäisi auttaa enemmän näitä ihmisiä, jotka huolehtivat omaisiaan kotonaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 14:09

Voimia arkeen!!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 53

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1130

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 152

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 80

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 100

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 110

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 241

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 370

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 224

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 103

  4. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8429

  5. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 81

  10. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 111

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4101

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 711

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11461

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1782

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17251

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4100

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11460

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36652

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5759

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33840

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 11 30 575

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 15 2 272

  3. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 8 0 137

  4. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 9 3 135

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 5 3 121

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 147 9 103

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 84 29 103

  8. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 10 0 89

  9. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 366 52 88

  10. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 24 1 85

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot