Viimeisetkin markat esiin sotaveteraanien hyväksi
Markkojen palauttamisella on kiire. Suomessa on yhä kansalaisten kätköissä noin 1,6 miljardia markkaa rahaa – muistoksi jätettynä, piilotettuna tai muuten kadoksissa. Se on euroissa noin 270 miljoonaa euroa.
Vuosi sitten Osuuspankki-Pohjolan käynnistämään Hyvän mielen -markkakeräyksen laariin on jo hyvin kertynyt markkoja niin seteleinä kuin kolikoina. Aikaa koluta lipastoja ja tallentaa rahat OP:n keräyslippaisiin veteraanien hyväksi on enää 29. helmikuuta asti. Sen jälkeen markka on arvoton.
– Tavoitteemme on, että edes 10 prosenttia pöytälaatikoiden ja kaappien kätköihin jääneistä markoista päätyisi vielä veteraanien tueksi, kertoi Kankaanpäässä sotaveteraanien puolesta yli 10 vuotta keräysvastaavana puhunut Ahti Hämäläinen.
Rahat palautuvat hallinnointikulujen jälkeen 80-prosenttisesti euroina sinne, mistä ne on kerätty. Joka kunnassa ei ole OP:n konttoria, mutta Lavian, Honkajoen ja Jämijärven veteraanit saavat osansa lahjoituksista jäsenmääränsä mukaan.
– Poiketkaa Kankaanpäässä OP-Pohjolassa kauppareissullanne, Hämäläinen vetoaa.
Sotaveteraanien keski-ikä on koko maassa jo 88 vuotta, ja nuorimmatkin ovat jo 86-vuotiaita. Korkeasta iästään huolimatta Suomen 47 000 elossa olevasta sotaveteraanista moni sinnittelee ja asuu yhä kotonaan. Tämän kotona-asumisen mahdollistamiseksi myös markkakeräys on järjestetty. Tuen tarve kasvaa, sillä veteraanien kunto heikkenee.
– Ne, jotka palasivat, tarvitsevat meidän tukeamme. Kaikki eivät palanneet kotiin, Hämäläinen muistuttaa.
Taistelemalla markka aikoinaan säilyi valuuttana. Ilman markkaa ei olisi nyt euroakaan.
Kolikoiden sulattamisesta huolehtiva Suomen Rahapaja korvaa Sotiemme Veteraanit -keräykselle kilohinnan ennen vuotta 1990 lyödyistä arvottomista kolikoista.


