Uutiset

Päivitetty 15.2.2012 15:40, julkaistu 13.2.2012 21:16

Kankaanpää kutsuu naapurit kuntaliitospalaveriin

Jämijärven, Kankaanpään ja Parkanon kuntaliitoksen ohjausryhmä painoi maanantaina jarrua. Kuntaliitosta ei vielä haudattu, mutta molemmin puolin maakuntarajaa halutaan katsoa naapurien kanssa kortit vielä kerran uudelleen. Päättäjät haluavat selvittää, onko ministeriön työstämän kuntakartan pohjalta löydettävissä toimiva hallintokokonaisuus.

– Kankaanpäällä ei ole aihetta jäädä märehtimään menneitä. On syytä nyt katsoa, onko työryhmän esittämän asiointi- ja työssäkäyntialueen pohjalta löydettävissä pohjoissatakuntalainen ratkaisu. Haluamme kuulla, minkälaisia ajatuksia julkisuudessa esillä oleva kuntakartta on naapureissa aiheuttanut, tähdensi Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Koivumäki (kok).

Kankaanpään kutsukirjeet lähtevät entisen seutukunnan kuntiin tiistaina. Kiikoista Kankaanpää ei palaveriin kutsu, mutta Siikaisiin kutsu lähtee vaikka Satakunnan kuntakartalla Siikainen on sijoitettu osaksi Poria.

Ministeriön aluepalaverikierros pidetään Satakunnassa 6. maaliskuuta. Kullakin kunnalla on tuossa tilaisuudessa aikaa neljä minuuttia oman näkemyksensä esittämiseen. Valtuustojen virallisen vastauksen takaraja on 13. huhtikuuta.


AVAINSANAT:

Kommentit (93)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)20.2.2012 08:13

Urakka on kova ja saneeraus kirvelee aina.
Tai käytetäänkö sanaa kuntien selkeyttäminen ja uudelleen ohjaus. ( muotisanoja )
Mutta kun on kysymyksessä kunnat niin selkeä hyöty tulee meille veronmaksajille. Tämä pitänee muistaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.2.2012 22:44

Kova urakka tulee kun saneerataan nuo pikkukunnat ja keskitetään palvelut Kankaanpäähän.

Lisäksi kaupungin talous tarvitsee myös kohentamista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.2.2012 00:07

Vai Kake hoitaa...no huh huh huh sentäs!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.2.2012 15:57

Kuntaliitos mahtava asia kun ennen liitosta pidetään voimakkaat YT-neuvottelut kunnissa. Yhdistää pitää monet toimet kuntien välillä.
Kake saataa tämän näin hoitaa, oikein hienosti.
Turhat virat pois ennen yhdistymistä, niin ei jää sitten ketään viideksi vuodeksi roikkumaan ja kakkua syömään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 17:28

Kyllä Kake on nyt kovassa nosteessa. Muut laskussa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 16:42

KAKE ON JO AIKAA SITTEN MENETTÄNYT POLITTISEN USKOTTAVUUTENSA..LOPETTAISI JO !!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 09:28

KAKE NEUVOO.. OOTTEHAN KUULOLLA JA YMMÄRRÄTTE TOTELLA PIENISSÄ KUNNISSA.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 00:26

TOTTA MAAR KUTSUTAHAN.

JOS NE KANNAT ON VÄÄRIÄ NE PITÄÄ OIKAISTA!

JOTTA NÄIN.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 22:24

MINKÄ TAKIA KUTSUTAAN KUNTIA KOOLLE??

EIKÖHÄN KANNAT TIERETÄ

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 22:02

Haloo!

Teelte on muuttanu 100-200 henkeä vuosittain pois.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 10

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 53

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 1130

  4. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 152

  5. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 80

  6. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 100

  7. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 110

  8. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 241

  9. Auttamistaito jokaista varten

    UUTISET 14.5. 10:56 370

  10. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 224

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 93

  3. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 103

  4. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 8429

  5. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 81

  10. Honkajoki hakee maaseutusihteerille sijaista

    UUTISET 15.5. 10:13 111

  1. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1131

  2. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4101

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 711

  4. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11461

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 682

  7. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  8. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 1782

  9. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  10. Markku Hylkilä jatkaa kapteenina

    URHEILU 26.4. 09:39 17251

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4100

  2. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 11460

  3. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 120351

  4. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 7602

  5. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 36652

  6. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 5759

  7. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11241

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10531

  9. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 104340

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 33840

  1. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 11 30 575

  2. Onnea uudet ylioppilaat!

    UUTISET 16.5. 09:20 15 2 272

  3. CTL nousee estradille vuosien tauon jälkeen

    UUTISET 16.5. 15:30 8 0 137

  4. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 9 3 135

  5. KaMa nujersi Kouvolan

    URHEILU 16.5. 20:14 5 3 121

  6. Katso video: Hevonen pelastettiin, paloauto juuttui peltoon

    AJANKOHTAISTA 10.4. 13:40 147 9 103

  7. Perusopetus kalleinta Karviassa

    UUTISET 8.5. 13:42 84 29 103

  8. Rohkeille naisille tilaa perussuomalaisissa

    UUTISET 16.5. 15:16 10 0 89

  9. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 366 52 88

  10. Ravintolapäivä rantautuu Kankaanpäähän

    UUTISET 15.5. 08:57 24 1 85

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot