Turvallisesti lomalle
Liikkuva poliisi valvoo kahtena seuraavana viikonloppuna hiihtolomaliikennettä koko valtakunnan alueella. Valvonta painottuu perjantaina ja lauantaina etelän ja pohjoisen välisille valtateille. Satakunnan alueella valvontaa kohdistetaan viikonlopun aikana valtatielle 8. Valvonnan tavoitteena on se, että lomamatkalaiset pääsisivät turvallisesti perille ja kolareita tapahtuisi mahdollisimman vähän. Liikkuva poliisi korostaa sitä, että jokainen ajoneuvon kuljettaja voi vaikuttaa siihen, miten turvallisesti matka sujuu. Varmimmin pääsee perille kun ei tee itselleen epärealistista aikataulua, vaan ottaa tavoitteekseen turvallisen matkanteon.
Maltillinen ajonopeus, vähintään 100 metrin turvaväli edellä ajavaan, tarpeettoman ohittelun välttäminen, tuulilasin puhtaus ja ehjät ajovalot ovat seikkoja, jotka helpottavat matkustamista ja edistävät turvallisuutta. Eikä pahitteeksi ole, jos autossa on heijastinliivejä, toimintakuntoinen käsivalaisin, hinausköysi, lumilapio, lumiharja ja apukäynnistyskaapelit.
Olosuhteet voivat vaihdella matkan aikana ja mahdollisiin ongelmiin kannattaa myös varautua. Onnettomuustapauksissa apua voi kutsua yleisen hätänumeron 112 kautta. Tiepalvelun ja hinauspalvelun yhteystietoja voi etsiä internetistä tai soittaa numerotiedusteluun.


