Uutiset

Päivitetty 22.2.2012 13:41, julkaistu 22.2.2012 13:41

Kankaanpään verotoimisto suljetaan

Verohallinto keskittää palvelut Satakunnassa Poriin. Kankaanpään toimipiste suljetaan viimeistään vuoden 2013 aikana. Pirkanmaan puolella Ikaalisissa suljetaan myös verotoimisto.

Verohallinnon tiedotteen mukaan keskittäminen tapahtuu ilman irtisanomisia. Verotoimistossa työskentelee Kankaanpäässä 12 verovirkailijaa.

Paikalliseen verotoimistoon saattaa jäädä etätyötä, mutta asiakaspalvelu viedään pois. Siirtymäajan aukioloja supistetaan niin, että verotoimisto on kesäkuukausina kesä- ja elokuussa avoinna vain tiistaisin kello 9–15. Heinäkuussa toimisto on kiinni.

Verotoimistosta on saanut palvelua neljänä päivänä viikossa. Verohallinnon Kankaanpään alueeseen kuuluvat perinteiset pohjoissatakuntalaiset kunnat ja lisäksi Kiikoinen. Verohallinnon palvelut on määrä keskittää vuoteen 2014 mennessä koko maassa.

AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)23.2.2012 07:56

00.36 kirjoittaneelle.
Oot kyllä aika reppana tuossa YK-asiassa, tai sitten itte oot "YK-reppana", joka haki pikku mersun vuoden lomalta, jonka yhteiskunta maksoi.
Eihän Säkylän ja niksulan varuskuntia voida verrata säilymisen kannalta koskaan, eikä Säkylä ole ollut lakkautettavien varuskuntien listalla milloinkaan.
Niksulan "tuotto" puolustusvoimien käyttöön on vaan Nenosentykkien johdosta vanha.
Ja jos viittaat Kakeen tuon YK-keskuksen siirrosta pois niinisalosta, niin tutkippa asioita, ministerit päättää ja valiokunta esittää.
Tämä asia nähtiin nyt tässä leikkauksessa, kyllä Walliini käveli kaikkien yli...
Tämänhetkisen valtakunnan tilanteen mukaan koko YK-leikki sais loppua, mihin sitä tarvitaan, Suomi on niin pieni maa, että ne rahat tarvitaan täällä itsellä.
Ja eikö ne soltut siellä YK-tehtävissä olleet niin huonosti varustettukin, että ruottalaasilta piti kuteita lainata, hei HALOO....
Vielä lopuksi kaikki valtion Kankoonpeessä sijaitsevat virastot (3 kpl) voisi siirtää kyllä Poriin, netti on nykypäivän asiointiväline ja muu "palvelu" voidaan korvata tehokkaammin muualta päin....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.2.2012 00:36

Juupas eipäs keskustelu ei vie mitään eteenpäin..

On tosi-asia, että JPK oli vaihtoehto omaehtoiseen seutukunnan kehittämiseen Pori-Seinäjoki-Tampere keskiössä, se jolla kaupunkikunnat itse ottavat kantaa ja vievät omia asioita mahdollisimman edukkaasti eteenpäin.

Jopa Porin kehitysjohtaja, ent. aluetutkija, tohtori T. Aro totesi, että vain Ikaalisten-Kankaanpään-Parkanon ja Jämijärven muodostamalla kunnalla on niin paljon vaikutusvaltaa, että se noteerataan yhteistyökumppanina mm. Porissa. Kääntäen porilaisen sanoja nyt meillä ei ole vaikutusvaltaa.

Jopa seurakunnat totesivat JPK liitoksesta, että se tuo heti säästöjä.Kirkkoherra Rainerman mukaan odotusarvo oli myös että muita seurakuntia ja kuntia tulee mukaan. Kuntien osalta JPK toi uusia tuloja 1,3 miljonaa vuosittain enemmän (valtionosuus) kuin erillisinä kuntina. Lisäksi nyt oli viimeinen hetki saada yhdistymisavustusta 4,3 miljoonaa euroan. Vastaisuudessa yhdistymiset hoidetaan kuntalaisten pussista.

Vaikutusvallasta vielä, 1990-luvun alussa seutukunnallamme (Pohjois-Satakunnalla) oli vielä 55 000 asukasta enemmän mm. Sastamala (Vammala, Suodenniemi, Mouhijärvi), Ikaalinen, Kihniö ja Parkano, Hämeenkyrö ja Viljakkala. Nykyisin Kankaanpää, Karvia, Jämijärvi, Honkajokia, Lavia alueella on 20 000 as. Painoarvon muutos on suoraan verrannollinen väestömuutokseen.

Jopa paikalliset pitkän linjan kehäketut ovat joutuneet sen jälkeen kerta toisensa jälkeen tunnustamaan kirvelevän tappion maakunnan veturin kyydissä. Milloin kauppiksen, millon YK-koulutuksen siirto pois jne. On todettu, ettei muskelit riitä vain riittänyt estämään esim. Yk-koulutuksen siirtoa, vaikka paikallinen edustaja oli samaan aikaan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja. Nyt Satakunnan kansanedustajat ovat todenneet, että juuri tuo siirto oli ratkaiseva siinä, että Porin prikaatia pidetään edistyneempänä varuskuntana ja siksi enemmän säilyttämisen arvoisena. Aiemmin ennen YK-koulutuksen siirtoa tilanne oli päinvastainen. Kuitenkin tämä maksoi työpaikkoja ja Niinisalon muuttumisen epäitsenäiseksi yksiköksi. Vain ampuma-alue ja niihin luvan saamisen mahdottomuus Etelä-Suomessa varmisti Niinisalon jäämisen kartalle.

Myös valtionhallinnon muutoksia vastaan isompi kunta on vahvemmalla kuin pieni. Verotoimisto ei ole ainoa joka saattaa lähteä..

Kaipaan vain Lahtista ja konekivääriä en selittelyjä..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 18:39

(Vieras)22.2.2012 16:42

Ettei vaan se Mäkiranta menny juomahan HonkaBaarihin niitä 'Suksirahoja'

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jämijärven seurakunta pihistää ja lomauttaa kirkkoherrankin

    UUTISET 21.5. 15:38 30

  2. Seurakuntakeskus jyrän alle ja uusi rakennus tilalle

    UUTISET 21.5. 17:21 40

  3. Vaisu toinen jakso maksoi yhden pisteen

    URHEILU 20.5. 17:13 70

  4. Auto ja moottoripyörä kolaroivat, varis kuoli

    UUTISET 21.5. 13:14 62

  5. Yhdistykset toimivat 21.5.

    UUTISET 21.5. 11:18 00

  6. Kylmyys viivyttää kylvöjä

    LUONTO 19.5. 10:23 162

  7. Mies ajeli maistissa Pomarkussa

    UUTISET 20.5. 10:09 100

  8. Hapuan kahvilassa piti pomppia

    UUTISET 20.5. 11:40 130

  9. Lukiossa liki sata oppilasta

    UUTISET 19.5. 15:36 200

  10. Yhteiskoulun seniorit tapasivat Laviassa

    UUTISET 18.5. 14:33 180

  1. Leväsjoen koululaisten vanhemmat eivät luovuta

    UUTISET 2.5. 18:16 13520

  2. Vuokriin korotuksia Siikaisissa

    UUTISET 14.5. 10:57 692

  3. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 1052

  4. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 110140

  5. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 11340

  6. Lukiossa liki sata oppilasta

    UUTISET 19.5. 15:36 2040

  7. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10791

  8. Hurraa, meidän luokka voittoon!

    URHEILU 18.5. 13:24 321

  9. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 3671

  10. Tontti huutokaupataan Pomarkku-päivänä

    UUTISET 25.4. 14:34 571

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4550

  2. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 110140

  3. Kujansuun ori ravaa rahaa Ruotsissa

    URHEILU 10.5. 09:56 11340

  4. PoSalle lisää nootteja säästöjen saamiseksi

    UUTISET 16.5. 16:26 743

  5. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 8052

  6. Raskas liikenne vaatii kontrollia

    UUTISET 10.5. 10:00 1052

  7. Vuokriin korotuksia Siikaisissa

    UUTISET 14.5. 10:57 692

  8. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 122951

  9. Kuntosuunnistus käynnistyy taas

    URHEILU 26.4. 09:59 20551

  10. Maastojuoksukilpailujen tulokset

    URHEILU 9.5. 15:26 1451

  1. Kujansuun tiimi hiihti ja ohjasti

    UUTISET 22.3. 10:31 4550

  2. Voimailijat tekivät ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 10:06 8052

  3. Casatino Oy aloittaa YT-neuvottelut

    UUTISET 9.11. 16:58 110140

  4. Kolme kyläkoulua jälleen lakkauttamisuhassa

    UUTISET 6.10. 11:08 122951

  5. Päivähoidolla ei tarvetta lisätiloihin

    UUTISET 20.10. 09:40 116351

  6. Leväsjoen koulu kylmenee kateellisten laskuopilla

    UUTISET 28.3. 20:17 39852

  7. Alokkaista tykkimiehiä

    UUTISET 24.2. 15:43 6079

  8. Päätös alueellisesta lukiosta ensi vuodelle

    UUTISET 3.11. 09:02 10791

  9. Keskustan koulun korjaus alkaa

    UUTISET 3.11. 08:54 11431

  10. Ei avustusta lautamiehille

    UUTISET 22.3. 10:29 3671

  1. Seurakuntakeskus jyrän alle ja uusi rakennus tilalle

    UUTISET 21.5. 17:21 4 0 11

  2. Yhteiskoulun seniorit tapasivat Laviassa

    UUTISET 18.5. 14:33 18 0 10

  3. Auto ja moottoripyörä kolaroivat, varis kuoli

    UUTISET 21.5. 13:14 6 2 8

  4. Kyläkoulut taas leikkauslistalla

    UUTISET 16.5. 15:56 55 45 6

  5. Kevyen liikenteen väylästä päävastuu Ely-keskuksella

    UUTISET 14.5. 10:55 42 4 5

  6. Kirkkoneuvosto poisti kappaleen toimintakertomuksesta

    UUTISET 20.3. 11:26 72 5 5

  7. Eerontien asukkaat pääsevät vihdoin eroon myrkkymaasta

    UUTISET 22.11. 11:29 59 2 4

  8. Lukiossa liki sata oppilasta

    UUTISET 19.5. 15:36 20 0 4

  9. Tutkijalautakunta aloitti Ranger-turman selvittelyn

    UUTISET 23.4. 10:52 35 0 4

  10. Jokainen kunnan päätös voi olla myös terveyspäätös

    UUTISET 20.9. 09:47 32 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot