Pikavauhdilla ammattiin
- Tarkkaa työtä. Jari Tuomainen opiskeli ammattiin puolessatoista vuodessa.
Mitä tehdä lukion jälkeen? Kysymys on varmasti monen mielessä. Kankaanpääläinen Jari Tuomainen kohtasi kyseisen ongelman keväällä 2007. Armeijaan oli aikaa yli vuosi, ja jostain piti keksiä järkevää tekemistä. CNC-koneistajan ammattitutkintoa käytiin lukiolla esittelemässä, ja nuorimies tarttui toimeen. Ammatti nopeasti ennen armeijaa ei kuulostanut lainkaan huonolta idealta.
Ensimmäistä kertaa Pohjois-Satakunnan ammatti-instituutissa järjestetty koulutus kesti puolitoista vuotta. Tuomainen valmistui ammattiin lokakuun lopussa. Metallitöitä hän ei ollut ennen koulutusta juurikaan tehnyt. – Rakennuksilla olen ollut kesätöissä. Metallityöt tulivat uutena asiana koulutuksen myötä. CNC-koneistus tarkoittaa yksinkertaisesti tietokoneohjattua koneistusta. Koneistaja syöttää tietokoneelle tiedot, jonka perusteella kone suorittaa tarvittavat työt.Koulutusta Jari Tuomainen piti hyvänä ja motivaatio opiskelijoilla oli kohdillaan. – Suurin osa opiskelijoista oli juuri lukiosta valmistuneita, mutta muutama vanhempi ja kokeneempi metallimieskin oli mukana. Kaikilla on kova motivaatio, olihan koulutus vapaaehtoista. Ehdottomasti tuohon tarvittaisiin toinen opettaja lisää. Yksi ei ehdi joka paikkaan, vaikka ryhmämme olikin melko pieni. Sillä saataisiin koulutus vielä tehokkaammaksi.Lue lisää torstain 6. marraskuuta Seudusta.Keskustelua aiheesta:


