Kansainvälisyys tuo virtaa
- Ikimuistoista. Karvialaiset vierailivat Weeboschin kylässä lokakuussa. Yksi matkan kohokohdista oli 400 hevosen siiunaustilaisuus, jossa katolinen pappi siunasi valjakot pyhälle vedellä.
Kansainvälinen ja ensimmäisenä Euroopassa käynnistetty Comeniusregio Bridge regio -hanke Karvian ja hollantilaisen Weeboschin kesken elää ja voi hyvin. Tänä vuonna aloitettu yhteistyö on jo poikinut monta uutta asiaa ja kokemusta.
Hankkeessa ovat mukana Kantin koulu, Kirkonkylän koulu, Saran koulu ja Karvian Yläkoulu sekä Karvian Matkailu ry, Karvian Yrittäjät ja Karvian Kotiseutuyhdistys.
Avustusta hanke on saanut yhteensä 38 600 euroa ja hanke kestää aina vuoden 2011 heinäkuun loppuun.
Lokakuussa karvialaiset vierailivat isolla joukolla tutustumassa ystävyyskuntaansa Hollannissa. Matkan aikana he tutustuivat muun muassa Weeboschin noin 700 asukkaan kylän elämään, koulumaailmaan ja paikalliseen yrittäjyyteen. Kontakteja ja yhteistyösuunnitelmia luotiin monella saralla.
Hollantilaiset saapuvat puolestaan vastavierailulle toukokuussa viikon ajaksi. Vierailuohjelman suunnittelu on jo käynnistynyt.


