Urheilu

Päivitetty 11.12. 09:36, julkaistu 8.12. 15:05

Alkusarja päättyi tappioon

Kuva: Juha Levonen
Pekka SöderlundLähetä palautetta toimittajalle
Tunnetta pelissä. Väinö Kuronen nappasi ottelusta yhden syöttöpisteen.


Jääkarhujen edustusmiehistö matkusti lauantaina turkulaisen Chiefsin vieraaksi. Turkulaispäälliköt veivät Länsirannikon kakkosdivarin päätöskierroksen ottelun niukasti maalein 4–3.

Lähtökohtaisesti KJK oli altavastaajan asemassa, sillä kankaanpääläiset saivat pelimatkalle vain 11 kenttäpelaajaa kahden maalivahdin lisäksi. Kahdella ketjulla pelaaminen alkaa jossain vaiheessa painaa jaloissa, varsinkin kun vastustajalla oli ketjun verran enemmän miehiä kokoonpanossa.

Ilman synkkää hetkeä ensimmäisen erän alkupuoliskolla, jolloin Chiefs iski kaksi maalia parinkymmenen sekunnin välein, olisi ottelu saattanut päättyä toisinkin. Ottelun lopussa Jääkarhut pelasivat vielä ilman maalivahtia, mutta tasoitukseen asti eväät eivät riittäneet.

Jääkarhujen maaleista vastasivat avausmaalin tehnyt Jussi Helmejoki ja kahdesti kiekon naapurin verkkoon iskenyt Jussi Kivelä.

Maalivahtipeli oli jälleen laadukasta, KJK:n Jani Ruuska ehti kiekon eteen 48 kertaa. Turkulaiskollegalla oli työsarkaa vähemmän, Jonathan Söderström torjui 28 kertaa.

Lue lisää torstain 11. joulukuuta Seudusta.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Leijonahiihdon kuvia osa 1

    URHEILU 10.3. 20:27 40

  2. Leijonahiihdon kuvia osa 2

    URHEILU 10.3. 20:27 20

  3. Heidi Harju nappasi SM-kultaa

    URHEILU 10.3. 16:03 20

  4. Eero Lehtinen paini sarjavoittoon

    URHEILU 10.3. 15:40 20

  5. Kesällä käy kaikki huoleton

    UUTISET 9.3. 09:59 131

  6. Tunnelma vetää hevosmiehiä raveihin

    URHEILU 9.3. 16:44 50

  7. Tulipalovaara keskeytti Hirvikankaan rallin

    URHEILU 9.3. 12:35 50

  8. Pirkan Hiihto ajoi hiihtokansan liikkeelle

    URHEILU 7.3. 10:25 300

  9. Opettajien lomautukset ja montun kohtalo huolestuttavat lukiolaisia

    UUTISET 8.3. 13:03 190

  10. Suulin katto romahti

    UUTISET 8.3. 09:53 170

  1. Rattijuoppoja liikenteessä

    UUTISET 6.3. 15:09 340

  2. Hakola sprinttifinaalissa

    URHEILU 7.3. 05:50 260

  3. Opettajien lomautukset ja montun kohtalo huolestuttavat lukiolaisia

    UUTISET 8.3. 13:03 190

  4. Kesällä käy kaikki huoleton

    UUTISET 9.3. 09:59 131

  5. Autoilija törmäsi liikennemerkkiin

    UUTISET 7.3. 15:00 260

  6. Pirkan Hiihto ajoi hiihtokansan liikkeelle

    URHEILU 7.3. 10:25 300

  7. Tieisännöitsijät myös kuntien apuna

    UUTISET 8.3. 11:44 100

  8. Suulin katto romahti

    UUTISET 8.3. 09:53 170

  9. Alkusarja päättyi tappioon

    URHEILU 8.12. 15:05 23110

  10. Leijonapuisto on suljettu puiden lumitaakan takia

    UUTISET 24.2. 16:33 790

  1. Lavia sopimukseen uudesta hoivakodista

    UUTISET 26.2. 14:07 530

  2. Leijonapuisto on suljettu puiden lumitaakan takia

    UUTISET 24.2. 16:33 790

  3. Veteraaniurheilijat rohmusivat mitaleja

    URHEILU 29.7. 16:17 11280

  4. Petäjä-opisto aloittaa vanhalta pohjalta

    UUTISET 11.8. 18:55 10800

  5. Pikavauhdilla ammattiin

    ELO JA OLO 5.11. 15:23 24600

  6. Alkusarja päättyi tappioon

    URHEILU 8.12. 15:05 23110

  7. Ensihoitokiistaan välirauha

    UUTISET 21.11. 13:06 24020

  8. Kattojen lumikuormaa kannattaa keventää

    UUTISET 26.2. 11:29 520

  9. Yhdistykset toimivat 1.3.

    YHDISTYKSET TOIMIVAT 22.2. 11:14 510

  10. Viisi kuntaa jatkaa liitoksen pohjustusta

    UUTISET 18.2. 16:21 1188

  1. Pikavauhdilla ammattiin

    ELO JA OLO 5.11. 15:23 24600

  2. Alkusarja päättyi tappioon

    URHEILU 8.12. 15:05 23110

  3. Petäjä-opisto aloittaa vanhalta pohjalta

    UUTISET 11.8. 18:55 10800

  4. Veteraaniurheilijat rohmusivat mitaleja

    URHEILU 29.7. 16:17 11280

  5. Rainermasta vuoden pastori

    UUTISET 6.4. 13:22 16160

  6. Ensihoitokiistaan välirauha

    UUTISET 21.11. 13:06 24020

  7. Rauhanturvaajilla kiireinen viikonloppu

    ELO JA OLO 26.10. 22:12 24280

  8. Laavu paloi korjauskelvottomaksi

    UUTISET 1.10. 14:35 8280

  9. Auto väisti kotieläintä lyhtypylvääseen

    UUTISET 1.10. 14:16 8240

  10. Törkeä rattijuopumus keskiviikkoaamuna

    UUTISET 29.7. 15:38 11220

  1. Hakola sprinttifinaalissa

    URHEILU 7.3. 05:50 26 0 11

  2. Pirkan Hiihto ajoi hiihtokansan liikkeelle

    URHEILU 7.3. 10:25 30 0 7

  3. Pikavauhdilla ammattiin

    ELO JA OLO 5.11. 15:23 2460 0 6

  4. Rattijuoppoja liikenteessä

    UUTISET 6.3. 15:09 34 0 6

  5. Nykytekniikka kohtaa perinteen Kapiokirstussa

    ELO JA OLO 9.9. 10:54 37 0 5

  6. Autoilija törmäsi liikennemerkkiin

    UUTISET 7.3. 15:00 26 0 5

  7. Eero Lehtinen paini sarjavoittoon

    URHEILU 10.3. 15:40 2 0 5

  8. Viisi kuntaa jatkaa liitoksen pohjustusta

    UUTISET 18.2. 16:21 118 8 5

  9. Tunnelma vetää hevosmiehiä raveihin

    URHEILU 9.3. 16:44 5 0 5

  10. Yhdistykset toimivat 1.3.

    YHDISTYKSET TOIMIVAT 22.2. 11:14 51 0 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti