Urheilu

Päivitetty 5.2. 18:34, julkaistu 3.2. 09:28

Kankaanpääläisten luistin kulkee


Kalevan Kierros 2010 aloitettiin luistelulla Seinäjoella. Lauantaiaamun kirpeän pakkasen vuoksi alkuperäisen maratonin mittaisen matkan sijaan luisteltiin 30 kilometriä. Päivän mittaan sää kuitenkin lauhtui ja ”kuuman” erän aikana olosuhteet olivat varsin hyvät.

Kierroksen voittoon luisteli Ossi Sippu Varkaudesta ajalla 55.36. Kankaanpään Kalevankiertäjien Reijo Rajahalme ja Jouko Huuhka pysyivät hyvin pääjoukon vauhdissa mukana. Tiukassa loppukirikamppailussa Reijon sijoitus oli lopulta 10. (56.24), Joukon jäädessä sekunnin päähän (12. sija). Myös Kalevi Selander (1.22.17) ja Tauno Asukas (1.37.49) aloittivat Kierroksen onnistuneesti.

Lauantaina luisteltiin myös yksi Puolimatkojen erä, jossa Kankaanpään Kalevankiertäjiä edustamaan siirtynyt Jalasjärvellä asuva Aulis Harju luisteli aikaan 1.13.53. Aulis kilpailee sarjassa M70.

Sunnuntaina luisteltiin loput Kalevan Puolimatkojen, eli 21 kilometrin erät varsin ihanteellisissa olosuhteissa. Kankaanpääläisistä Hannu Anttila luisteli kärjen mukana aina viimeisille kierroksille saakka. Pitkässä loppukirissä ”paukut” lopulta riittivät jaetulle neljännelle sijalle ajalla 39.36.

Kujansuun veljekset Eero (42.50) ja Olli (44.36) luistelivat 30 parhaan joukkoon. Voiton vei viime vuoden Puolimatkojen voittaja Antti Korkeakangas Seinäjoelta ajalla 39.10.

Kankaanpäästä kotoisin olevat Marjut Kujansuu ja Mari Hjelt tempaisivat pari vuotta sitten 40-vuotispäiviensä kunniaksi osallistumalla Kalevan Puolimatkoille. He ovat nyt kolmatta vuotta mukana. Mari voitti seuran sisällä kilpailtavan Parhaan Parantajan palkinnon puolimatkoilla viime vuonna.

Suunta näyttää olevan molemmilla oikea, sillä Marjutin luisteluaika 58.41 ja Marin 1.06.18 ovat molemmat parempia edellisvuoteen verrattuna. Maaliskuussa kiertäjät kohtaavat Vuokatissa hiihtäen.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Taloyhtiöt ehommiksi tehokkaasti

    UUTISET 10.3. 10:50 50

  2. Naapurikuntien yhteinen Kuorokonsertti sunnuntaina Karviassa

    UUTISET 11.3. 13:00 40

  3. Auto luisui katon kautta ojaan

    UUTISET 11.3. 12:34 40

  4. Jäät heikkoja

    ELO JA OLO 10.3. 11:05 50

  5. PoSa pakkaselle 684 000 euroa

    UUTISET 10.3. 12:34 60

  6. Tilaajajohtajan vaalia ei uusita

    UUTISET 10.3. 12:09 70

  7. Auttamalla saat itsekin apua

    UUTISET 10.3. 13:19 71

  8. Siikainen ei lähde mukaan ammattikorkeakouluyhtiöön

    UUTISET 10.3. 15:50 50

  9. Varavesiyhteys Pomarkun ja Siikaisten välille

    UUTISET 10.3. 15:34 50

  10. Puistometsien yhdistämistä toivotaan viherväylin

    UUTISET 9.3. 15:35 50

  1. Pirkan Hiihto ajoi hiihtokansan liikkeelle

    URHEILU 7.3. 10:25 370

  2. Tilaajajohtajan vaalia ei uusita

    UUTISET 10.3. 12:09 70

  3. Hakola sprinttifinaalissa

    URHEILU 7.3. 05:50 320

  4. Rattijuoppoja liikenteessä

    UUTISET 6.3. 15:09 400

  5. Auttamalla saat itsekin apua

    UUTISET 10.3. 13:19 71

  6. Törkeä rattijuopumus keskiviikkoaamuna

    UUTISET 29.7. 15:38 11280

  7. Viisi kuntaa jatkaa liitoksen pohjustusta

    UUTISET 18.2. 16:21 1248

  8. Leijonahiihdon kuvia osa 2

    URHEILU 10.3. 20:27 80

  9. Autoilija törmäsi liikennemerkkiin

    UUTISET 7.3. 15:00 320

  10. Ensihoitokiistaan välirauha

    UUTISET 21.11. 13:06 24080

  1. Rattijuoppoja liikenteessä

    UUTISET 6.3. 15:09 400

  2. Leijonapuisto on suljettu puiden lumitaakan takia

    UUTISET 24.2. 16:33 840

  3. Petäjä-opisto aloittaa vanhalta pohjalta

    UUTISET 11.8. 18:55 10860

  4. Lavia sopimukseen uudesta hoivakodista

    UUTISET 26.2. 14:07 580

  5. Viisi kuntaa jatkaa liitoksen pohjustusta

    UUTISET 18.2. 16:21 1248

  6. Ensihoitokiistaan välirauha

    UUTISET 21.11. 13:06 24080

  7. Alkusarja päättyi tappioon

    URHEILU 8.12. 15:05 23160

  8. Pikavauhdilla ammattiin

    ELO JA OLO 5.11. 15:23 24650

  9. Veteraaniurheilijat rohmusivat mitaleja

    URHEILU 29.7. 16:17 11330

  10. Kattojen lumikuormaa kannattaa keventää

    UUTISET 26.2. 11:29 570

  1. Alkusarja päättyi tappioon

    URHEILU 8.12. 15:05 23160

  2. Pikavauhdilla ammattiin

    ELO JA OLO 5.11. 15:23 24650

  3. Rainermasta vuoden pastori

    UUTISET 6.4. 13:22 16220

  4. Ensihoitokiistaan välirauha

    UUTISET 21.11. 13:06 24080

  5. Petäjä-opisto aloittaa vanhalta pohjalta

    UUTISET 11.8. 18:55 10860

  6. Veteraaniurheilijat rohmusivat mitaleja

    URHEILU 29.7. 16:17 11330

  7. Rauhanturvaajilla kiireinen viikonloppu

    ELO JA OLO 26.10. 22:12 24330

  8. Laavu paloi korjauskelvottomaksi

    UUTISET 1.10. 14:35 8330

  9. Törkeä rattijuopumus keskiviikkoaamuna

    UUTISET 29.7. 15:38 11280

  10. Auto väisti kotieläintä lyhtypylvääseen

    UUTISET 1.10. 14:16 8290

  1. Naapurikuntien yhteinen Kuorokonsertti sunnuntaina Karviassa

    UUTISET 11.3. 13:00 4 0 10

  2. Honkajoki kauppaa nollaeuron tontteja

    UUTISET 12.9. 14:57 27 0 4

  3. Niinisalon varalaskupaikka suljetaan liikenteeltä

    UUTISET 5.8. 14:00 8 0 3

  4. Hakola sprinttifinaalissa

    URHEILU 7.3. 05:50 32 0 3

  5. Autoilija törmäsi liikennemerkkiin

    UUTISET 7.3. 15:00 32 0 3

  6. Auttamalla saat itsekin apua

    UUTISET 10.3. 13:19 7 1 3

  7. Siikaisten historiikkia kootaan 140-vuotisjuhlaan

    UUTISET 4.3. 14:54 29 0 3

  8. Jäät heikkoja

    ELO JA OLO 10.3. 11:05 5 0 2

  9. Auto luisui katon kautta ojaan

    UUTISET 11.3. 12:34 4 0 2

  10. Kohti kunniaa

    URHEILU 3.3. 10:14 9 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti