Kykkästen lempimäki on Laviassa
- Kohti voittoa. Julia Kykkänen kyykytti miehiä Lavian mäkikisassa. Toisen kierroksen venytys 24 metriin oli kilpailun pisin hyppy.
Eipä ihan heti uskoisi, että neljästi arvokisoissa hypänneen Julia Kykkäsen ja hänen valmentaja-isänsä Kimmo Kykkäsen yksi lempimäistä on Laviassa. Sunnuntaina Kykkäset olivat kuitenkin jo kolmannen kerran mukana Lavian mäkihyppykisoissa, ja nauttivat taas kerran tapahtumasta täysin siemauksin.
Julia Kykkänen osallistui yleisen sarjan kilpailuun ja vei kisan voiton miesten nenän edestä. Koekierroksella 15-vuotiaan hyppääminen oli vielä varovaista.
– Enpä muista milloin viimeksi olisin hyppäämistä pelännyt, heitti Julia Kykkänen koehyppynsä jälkeen.
Kisassa pelkoa tai jännitystä ei näkynyt. Lahden Hiihtoseuran tyttö hyppäsi ensimmäisellä kierroksella 23 metriä ja toisella kisan pisimmän hypyn, 24 metriä. Mäkiennätystä ei siis hätyytelty, mutta kilpailun voiton Julia Kykkänen kuittasi selvällä 10 pisteen erolla Karijoen Tapparaa edustavaan Jani Vailiin. Kolmas oli niinikään Karijoen Niko Kallio.
Paikallista väriä nähtiin yli 35-vuotiaiden sarjassa, jossa Lavian Kisan Jari Mattila venytti toiseksi 17 metriä ja 18 metriä kantaneilla hypyillään. Lavian mäkihypyn ”grand old man” Markku Mattila leiskautti kahdesti 16 metrin havuille ja oli sarjan kolmas.
Lue lisää maanantain 8. helmikuuta Seudusta.


