Urheilu

Päivitetty 1.3. 11:42, julkaistu 26.2. 14:13

Hankido-oppia ulkomailta

Kuva: Pekka Söderlund
Pekka SöderlundLähetä palautetta toimittajalle
Kansainvälistä opetusta. Hollantilainen Klaas Barends vieraili Kankaanpäässä ja veti useita harjoituksia lajin harrastajille.


Kankaanpäässä pääpaikkaansa pitävä Suomen Hankido / Hankumdo ry. sai viime viikolla arvovaltaisen vieraan Hollannista, kun Klaas Barends saapui yhdistyksen vieraaksi. Kokeneella, 23 vuotta hankidoa harrastaneella Barendsilla on 5 danin musta vyö. Barendsilla oli matkaseuranaan kaksi omaa oppilastaan.

Vierailun tarkoituksena oli järjestää Kankaanpäässä hankidoseminaari, jossa useiden harjoitusten aikana Barends opetti niin lajin harrastajia kuin kankaanpääläisopettajia, 1 danin mustan vyön omaavia Sami Munukkaa ja Satu Järvistä.

– Pääasiallinen tarkoitus on opettaa Samille ja Sadulle uutta tekniikkaa, jotta he voivat puolestaan opettaa sitä harrastajille, kertoi toista kertaa Suomessa ja Kankaanpäässä vieraillut Barends.

Hankido rantautui Suomeen reilu kaksi vuotta sitten kankaanpääläisen Sami Munukan tuomana.

Munukka perusti Kankaanpäähän yhdistyksen, jolla on nykyään parikymmentä aktiivista harrastajaa.

Parissa vuodessa Suomen hankidotaso on noussut reilusti.

– Taso on noussut todella nopeasti parissa vuodessa. Nykyään voi jo sanoa, että Hollannissa ja Suomessa on hankido samalla tasolla. Tosin meillä on paljon enemmän harrastajia, totesi Barends.

Lue lisää maanantain 1. maaliskuuta Seudusta.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)18.7.2010 05:48

huu kiitos

vielä ku sais budokan jutun tänne niin olis jees

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kappelinkadulla jälleen putkirikko

    UUTISET 2.9. 13:05 31

  2. Patina-mallisto Taitokeskuksen syksyn vetonaula

    ELO JA OLO 1.9. 14:57 20

  3. Lasten kädet osaavat

    ELO JA OLO 1.9. 14:25 30

  4. Täydellinen tattisato

    UUTISET 31.8. 11:23 50

  5. Yhdistykset toimivat

    YHDISTYKSET TOIMIVAT 30.8. 09:38 00

  6. Trilleri avasi nousutaiston

    URHEILU 2.9. 09:46 70

  7. Kankaanpään seurakunnalle ehdot naispappeudesta

    UUTISET 1.9. 13:17 80

  8. Naisten kausi päättyi

    URHEILU 1.9. 08:24 100

  9. Liikkumisen iloa ja onnistumisen riemua Hippo-olympialaisissa

    URHEILU 31.8. 08:24 110

  10. Mopoilija sairaalaan

    UUTISET 29.8. 16:33 40

  1. Kankaanpään seurakunnalle ehdot naispappeudesta

    UUTISET 1.9. 13:17 80

  2. Naisten kausi päättyi

    URHEILU 1.9. 08:24 100

  3. Trilleri avasi nousutaiston

    URHEILU 2.9. 09:46 70

  4. Tykistöprikaatilla kaksi valapäivää

    UUTISET 18.8. 09:05 370

  5. Kappelinkadulla jälleen putkirikko

    UUTISET 2.9. 13:05 31

  6. Liikkumisen iloa ja onnistumisen riemua Hippo-olympialaisissa

    URHEILU 31.8. 08:24 110

  7. Lasten kädet osaavat

    ELO JA OLO 1.9. 14:25 30

  8. Veera Santikko ja Joonas Kannosto voittivat SM-pronssia

    URHEILU 22.8. 15:46 260

  9. Lavia selvittää säästökohteita

    UUTISET 27.8. 13:18 80

  10. Täydellinen tattisato

    UUTISET 31.8. 11:23 50

  1. Maailman paras lähtökiihdytys

    URHEILU 4.8. 15:20 550

  2. Pm-sisulisäkilpailujen tulokset

    URHEILU 3.8. 10:12 560

  3. Tykistöprikaatilla kaksi valapäivää

    UUTISET 18.8. 09:05 370

  4. Veera Santikko ja Joonas Kannosto voittivat SM-pronssia

    URHEILU 22.8. 15:46 260

  5. Avustusta palvelupisteelle

    UUTISET 18.8. 09:15 240

  6. Törkeää ylinopeutta poliisia vastaan

    UUTISET 27.8. 10:03 176

  7. Casatino avaa uuden tehtaan

    UUTISET 23.8. 15:18 280

  8. Nuorille ampujille SM-mitaleja

    URHEILU 18.8. 10:22 370

  9. Rivieran sotkuille piste valvontakameroilla

    UUTISET 4.8. 15:38 504

  10. Maailman kriisit esille Niinisalossa

    UUTISET 25.8. 12:22 170

  1. Näky oli kuin sotatantereella

    UUTISET 4.8. 17:32 569

  2. Pm-sisulisäkilpailujen tulokset

    URHEILU 3.8. 10:12 560

  3. Maailman paras lähtökiihdytys

    URHEILU 4.8. 15:20 550

  4. Raju kolari Tehtaankadulla

    UUTISET 15.8. 01:08 5185

  5. Rivieran sotkuille piste valvontakameroilla

    UUTISET 4.8. 15:38 504

  6. Karvialaiset ostavat ruokansa kotipitäjästä

    UUTISET 3.8. 10:37 422

  7. Nuorille ampujille SM-mitaleja

    URHEILU 18.8. 10:22 370

  8. Tykistöprikaatilla kaksi valapäivää

    UUTISET 18.8. 09:05 370

  9. Ministeri näytti vihreää valoa maakuntarajan ylittämiselle

    UUTISET 17.8. 13:11 370

  10. Kuntoradalla ei saa mopoilla

    UUTISET 29.6. 09:40 1022

  1. Kappelinkadulla jälleen putkirikko

    UUTISET 2.9. 13:05 3 1 71

  2. Trilleri avasi nousutaiston

    URHEILU 2.9. 09:46 7 0 63

  3. Patina-mallisto Taitokeskuksen syksyn vetonaula

    ELO JA OLO 1.9. 14:57 2 0 50

  4. Täydellinen tattisato

    UUTISET 31.8. 11:23 5 0 46

  5. Kankaanpään seurakunnalle ehdot naispappeudesta

    UUTISET 1.9. 13:17 8 0 40

  6. Lasten kädet osaavat

    ELO JA OLO 1.9. 14:25 3 0 39

  7. Raju kolari Tehtaankadulla

    UUTISET 15.8. 01:08 51 85 30

  8. Vainajien kuljetus uudelle yrittäjälle

    UUTISET 31.12. 12:38 70 4 28

  9. Näky oli kuin sotatantereella

    UUTISET 4.8. 17:32 56 9 27

  10. Rivieran sotkuille piste valvontakameroilla

    UUTISET 4.8. 15:38 50 4 19

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti