KaMa nappasi kaksi pistettä
Miesten Ykköspesis jatkui viime sunnuntaina, kun kotijoukkue Kankaanpään Mailan vieraaksi saapui Haminan Palloilijat. Ennen juhannustaukoa Maila voitti vierasottelun Haminassa niukasti, joten tästäkin ottelusta oli lupa odottaa tasaista taistoa, ja sellainen saatiinkin. Kotijoukkue Maila voitti ottelun reilun 700:n katsojan edessä lukemin 1–0 (3–3, 6–0).
Ensimmäinen jakso alkoi Haminan juoksulla, kun ensimmäisen aloittavalla Haminan lyöjäjokeri Ville Aalto kotiutti Sasu Toikan. Maila vastasi heti tasoittavallaan, kun Mara Mäkinen löi vastustamattoman pystymailalyönnin ja kotiin kiiti kauden ensimmäisen juoksunsa tuonut Sami Heinikainen.
Kankaanpään Mailalla on ollut tällä kaudella ongelmia ensimmäisten jaksojen kanssa, ja niin oli myös Haminaa vastaan. Synkkä hetki tapahtui tällä kertaa kolmannessa vuoroparissa, kun Hamina siirtyi 3-1 johtoon kahden harhaheiton seurauksena. Maila pystyi tekemään neljännen tasoittavallaan vielä kaksi juoksua, mutta jälleen kerran ensimmäinen jakso päättyi tasan, tällä kertaa lukemin 3-3.
Toisen jakson alku oli kotiyleisölle mieluisa. Maila iski ensimmäisen aloittavallaan taululle 4-0 johdon. Ilotulituksen aloitti Jani Moilanen iskiessään kunnarin ykköstilanteessa, ja siirtäen Mailan 2-0 johtoon. Joonas Mikkolanaho sekä Tomi Lehesvuori siirsivät Mailan vielä 4-0 johtoon ensimmäisessä sisävuorossaan. Toisella sisävuorollaan Mailan Mikkolanaho sekä Lehesvuori kaunistelivat toisen jakson loppulukemiksi 6-0.
KaMan pelinjohtaja Tomi Niskanen oli ottelun antiin tyytyväinen.
– Päivän ottelun teemana oli ensimmäisen jakson voitto ja kolmen pisteen nappaaminen, vielä tänään siinä ei onnistuttu mutta etenkin toiseen jaksoon olen tyytyväinen, totesi Niskanen.
Ottelun yritteliäimpänä pelaajana valitaan Jani Moilanen, joka loi alkurytmit toisen jakson voitolle sekä oli muutenkin varma sisä- sekä ulkopelissä.


