Uutiset

Päivitetty 8.2. 13:28, julkaistu 5.2. 14:01

Turvallisuus on jokaisen asia

Kuva: Pekka Söderlund
Pekka SöderlundLähetä palautetta toimittajalle
Koulutusta. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi opiskeleva Jesse Kallionkieli perehtyi paloasemalla sammutuspeitteen käyttöön Pirita Viitalan seuratessa taustalla. Molemmat ovat mukana Kankaanpään opiston 112-päivän järjest


Hädän hetkellä yksinkertaisetkin asiat, kuten yleinen hätänumero, ensisammuttimen paikka tai poistumistie saattavat paniikin keskellä unohtua. Tilanteista selviämiseen kannattaa ennalta varautua.

Valtakunnallista 112-päivää vietetään jälleen torstaina. Vuodesta 1997 lähtien vietetty turvallisuuden teemapäivä muistuttaa kansalaisia perehtymään kotinsa turvallisuuteen.

– Kodin palovaroittimet on ensimmäiseksi tarkistettava asia. Se on halpa henkivakuutus, jos esimerkiksi öiseen aikaan asunnossa syttyy tulipalo, palovaroitin antaa asukkaille pari elintärkeää minuuttia poistumisaikaa, kertoi Kankaanpään aluepaloaseman aluepalomestari Antti Teelmäki.

Teelmäki kehottaakin kansalaisia tarkistamaan myös kotinsa sammutinvälineistön ja yhdessä perheen kanssa perehtymään niiden käyttöön.

– Ihminen käyttäytyy hädässä yllättävästi. Paniikin iskiessä moni asia unohtuu. Sen takia turvallisuusasioita on aina silloin tällöin syytä kerrata.

Tulipalon sattuessa tärkein asia jokaisella henkilöllä on päästä pois välittömästä vaarasta.

– Pelastu ja pelasta. Siinä yksinkertainen ohje. Ensin itse turvaan, sitten vasta hälyttämään palokunta paikalle. Moni yrittää sammuttaa isoakin tulipaloa kotonaan tai pelastaa omaisuuttaan. Se on aina äärimmäisen vaarallista, totesi Teelmäki.

Lue lisää maanantain 8. helmikuuta Seudusta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kappelinkadulla jälleen putkirikko

    UUTISET 2.9. 13:05 31

  2. Patina-mallisto Taitokeskuksen syksyn vetonaula

    ELO JA OLO 1.9. 14:57 20

  3. Lasten kädet osaavat

    ELO JA OLO 1.9. 14:25 30

  4. Täydellinen tattisato

    UUTISET 31.8. 11:23 50

  5. Yhdistykset toimivat

    YHDISTYKSET TOIMIVAT 30.8. 09:38 00

  6. Trilleri avasi nousutaiston

    URHEILU 2.9. 09:46 70

  7. Kankaanpään seurakunnalle ehdot naispappeudesta

    UUTISET 1.9. 13:17 80

  8. Naisten kausi päättyi

    URHEILU 1.9. 08:24 100

  9. Liikkumisen iloa ja onnistumisen riemua Hippo-olympialaisissa

    URHEILU 31.8. 08:24 110

  10. Mopoilija sairaalaan

    UUTISET 29.8. 16:33 40

  1. Kankaanpään seurakunnalle ehdot naispappeudesta

    UUTISET 1.9. 13:17 80

  2. Naisten kausi päättyi

    URHEILU 1.9. 08:24 100

  3. Trilleri avasi nousutaiston

    URHEILU 2.9. 09:46 70

  4. Tykistöprikaatilla kaksi valapäivää

    UUTISET 18.8. 09:05 370

  5. Kappelinkadulla jälleen putkirikko

    UUTISET 2.9. 13:05 31

  6. Liikkumisen iloa ja onnistumisen riemua Hippo-olympialaisissa

    URHEILU 31.8. 08:24 110

  7. Lasten kädet osaavat

    ELO JA OLO 1.9. 14:25 30

  8. Veera Santikko ja Joonas Kannosto voittivat SM-pronssia

    URHEILU 22.8. 15:46 260

  9. Lavia selvittää säästökohteita

    UUTISET 27.8. 13:18 80

  10. Täydellinen tattisato

    UUTISET 31.8. 11:23 50

  1. Maailman paras lähtökiihdytys

    URHEILU 4.8. 15:20 550

  2. Pm-sisulisäkilpailujen tulokset

    URHEILU 3.8. 10:12 560

  3. Tykistöprikaatilla kaksi valapäivää

    UUTISET 18.8. 09:05 370

  4. Veera Santikko ja Joonas Kannosto voittivat SM-pronssia

    URHEILU 22.8. 15:46 260

  5. Avustusta palvelupisteelle

    UUTISET 18.8. 09:15 240

  6. Törkeää ylinopeutta poliisia vastaan

    UUTISET 27.8. 10:03 176

  7. Casatino avaa uuden tehtaan

    UUTISET 23.8. 15:18 280

  8. Nuorille ampujille SM-mitaleja

    URHEILU 18.8. 10:22 370

  9. Rivieran sotkuille piste valvontakameroilla

    UUTISET 4.8. 15:38 504

  10. Maailman kriisit esille Niinisalossa

    UUTISET 25.8. 12:22 170

  1. Näky oli kuin sotatantereella

    UUTISET 4.8. 17:32 569

  2. Pm-sisulisäkilpailujen tulokset

    URHEILU 3.8. 10:12 560

  3. Maailman paras lähtökiihdytys

    URHEILU 4.8. 15:20 550

  4. Raju kolari Tehtaankadulla

    UUTISET 15.8. 01:08 5185

  5. Rivieran sotkuille piste valvontakameroilla

    UUTISET 4.8. 15:38 504

  6. Karvialaiset ostavat ruokansa kotipitäjästä

    UUTISET 3.8. 10:37 422

  7. Nuorille ampujille SM-mitaleja

    URHEILU 18.8. 10:22 370

  8. Tykistöprikaatilla kaksi valapäivää

    UUTISET 18.8. 09:05 370

  9. Ministeri näytti vihreää valoa maakuntarajan ylittämiselle

    UUTISET 17.8. 13:11 370

  10. Kuntoradalla ei saa mopoilla

    UUTISET 29.6. 09:40 1022

  1. Kappelinkadulla jälleen putkirikko

    UUTISET 2.9. 13:05 3 1 71

  2. Trilleri avasi nousutaiston

    URHEILU 2.9. 09:46 7 0 63

  3. Patina-mallisto Taitokeskuksen syksyn vetonaula

    ELO JA OLO 1.9. 14:57 2 0 50

  4. Täydellinen tattisato

    UUTISET 31.8. 11:23 5 0 46

  5. Kankaanpään seurakunnalle ehdot naispappeudesta

    UUTISET 1.9. 13:17 8 0 40

  6. Lasten kädet osaavat

    ELO JA OLO 1.9. 14:25 3 0 39

  7. Raju kolari Tehtaankadulla

    UUTISET 15.8. 01:08 51 85 30

  8. Vainajien kuljetus uudelle yrittäjälle

    UUTISET 31.12. 12:38 70 4 28

  9. Näky oli kuin sotatantereella

    UUTISET 4.8. 17:32 56 9 27

  10. Rivieran sotkuille piste valvontakameroilla

    UUTISET 4.8. 15:38 50 4 19

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kankaanpään Seutu, Linnankatu 1, PL 16, 38701 KANKAANPÄÄ    Vaihde: 010 665 5760   Fax: 010 665 5776  |  Palaute  |  Mediakortti