Työttömyys hellittänyt hieman
Siikaisten työnhakijoiden määrä on pudonnut alle sadan. Näistä 99 työnhakijasta 22 on ollut työttömänä yli vuoden. Alle 25-vuotiaita työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 8. Vuotta aiemmin työnhakijoita oli 112.
Työttömyysaste on Siikaisissa yhä Satakunnan korkein, eli 14,0 prosenttia. Naapurikunta Honkajoki porskuttaa hyvänä työllistäjänä hienosti 8,2 prosentissa. Siellä työttömien määrä väheni neljällä viime vuoteen verrattuna.
Työnhakijoita Honkajoella on on 74, kun koko työikäisten määrä on noin 900. Yli vuoden työttömyys on koskettanut 15 työnhakijaa. Avoimia työpaikkoja Honkajoelta löytyi tarkasteluajankohtana viisi.
Suurimpia työttömyysasteita kirjattiin Pohjois-Satakunnassa myös Kankaanpäähän 13,5, Pomarkkuun 12,5 ja Laviaan 11,6. Hieman parempi tilanne on Jämijärvellä ja Karviassa, joissa työttömyys koettelee 10,9 ja 10,8 prosentissa. Karvian työttömien määrä hupeni vuodessa 16,9 prosenttia, kun 27 työnhakijaa poistui tilastoista monesta eri syystä.
Kankaanpäässä työttömien määrä lisääntyi vuodessa peräti 83:lla.


