Pyöräsuunnistuksessa poljettiin mestaruuksia

Pyöräsuunnistuksen keskimatkan aluemestaruuskilpailut suunnistettiin Kuninkaanlähteellä viime maanantaina. Kilpailu oli samalla kansallinen ja se kokosi pääsarjoissa Suomen huippuja paikalle. Miesten pääsarjassa 18,5 kilometrin matkalla voiton vei Kankaanpään Suunnistajien Juuso Jutila. Seurakaveri Pekka Niemi oli kolmas. ? Hyvin se meni ja oli hyvä valmistautuminen ensi viikonlopun SM-kisoihin, totesi Jutila. Nuorilla miehillä painoi vähän jaloissa edellisen päivän MTB-maraton Seinäjoella. ? Viikonloppuna on yritettävä kaikkensa, jotta saadaan lunastettua matkaliput tuleviin MM-koitoksiin, jatkoi Jutila. Tulevan viikonlopun miesten pääsarjan koitoksiin Joutsassa osallistuvat Kankaanpään Suunnistajista Juuso Jutilan ja Pekka Niemen lisäksi Elmeri Juura. Seutukunnan pyöräsuunnistajat ottivat aluemestaruuksia eri sarjoissa mukavasti. Kankaanpään Suunnistajista mestaruudet veivät Esa Juura, Marjatta Vaara ja Johanna Saari. Himmeämpiä mitaleja ottivat saman seuran Maarit Juura, Olli Kujansuu, Veli-Pekka Vänni ja Kalevi Selander. Länsi-Lavian Loiskeen Juha Venesmäki suunnisti mestaruuteen omassa sarjassaan ja valmentaja Marko Saari joutui tyytymään hopeaan omassa sarjassaan. Pyöräsuunnistuksessa edetään pyörällä rastilta toiselle karttaan merkittyjä teitä tai polkuja pitkin. Rastit sijoitetaan urille eli teiden tai polkujen varteen. Pyöräsuunnistajilla on kilpailuissa kypäräpakko. Kartta kiinnitetään ohjaustangossa olevaan karttatelineeseen. Kyse on erittäin vauhdikkaasta lajista ja ajaessa on kyettävä tekemään oikeat reitinvalinnat sekä pyrittävä hahmottamaan seuraavan rastivälin reittejä.


Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Etusivullamme juuri nyt: