Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Lähetä kirje: Mäntykallion ikäihmiset ilahtuivat tuulen tuiverruksesta ja jopa juhannusruusun tuoksusta: Iloa vanhuksille yli kuntarajojen

Ilon aiheille on nyt kysyntää Pohjois-Satakunnassakin. Satakunnan Kansan uutisissa kerrottiin 31.3.2020 porilaisesta Maiju Junkosta , joka kirjoittaa kirjeitä Porin perusturvan alueen vanhuksille koronakriisin ajan. Kirjeet käsittelevät erilaisia arjen sattumuksia. Luettuaan kyseisen jutun Mäntykalliokodin hoitaja Satu Juhela päätti selvittää, saisiko kirjeitä myös Mäntykalliolle. Ystävällisesti Junko suostui pyyntöön ja postitti heti kaksi ensimmäistä kirjettä. Nyt nuo kirjeet siis ilostuttavat Mäntykalliokodin asukkaiden arkea. Kevätkirje ja Kis Kis – kevätkirje 2 luettiin Mäntykalliokodin asiakkaille heti saapumispäivän viriketuokiossa ja kirjeet saivatkin aikaan vilkasta keskustelua. Asiakkaiden mielestä kirjeet olivat mukavia. He kertoivat pystyvänsä eläytymään kirjeiden tapahtumiin mielessään, kuten esimerkiksi tuulen tuiverrukseen, juhannusruusun leikkaukseen ja kissojen touhuihin. Lukutuokion lopuksi asiakkaat tekivät Maiju Junkolle vielä kiitoskortin. Kortissa ei mainita asiakkaiden nimiä, vaan allekirjoitukset on tehty sormivärein painamalla. Asiakkaat toivottavat Maiju Junkolle hyvää pääsisäistä ja toivovat pian saavansa lisää kirjeitä. Junkon mukavat kirjeet tullaan jakamaan myös Karvian Iltaruskon, Pomarkun Pääskyrinteen ja Siikaisten Metsätähden asukkaiden iloksi.