Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Selvä yhteys sydänterveyteen: mökä ja liikenteen melu aiheuttavat kymmeniä infarkteja joka vuosi

Kova melu ei ole vain ikävää, vaan se on myös terveysuhka. Melu aiheuttaa kuulovaurioita ja se on myös yksi stressin aiheuttajista. Melu voi Terveyskirjaston artikkelin mukaan laukaista myös migreenin. Melu häiritsee unta. Melu aiheuttaa muutoksia unen laadussa, sydämen syketiheydessä ja hengitysnopeudessa. Kun unen laatu kärsii, ihminen on päivällä väsynyt ja hänen mielialassaan voi tapahtua muutoksia. Väestötutkimuksissa ihmisen meluherkkyydellä ja kohonneella verenpaineella on ollut yhteys. Kaiken kaikkiaan meluisassa ympäristössä elävät sairastuvat tutkimusten mukaan sydän- ja verisuonitauteihin muita todennäköisemmin. Tuore tutkimus antaa lisätietoa. Uutispalvelu Duodecim kertoo European Heart Journal -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan melun sydänhaitat saattavat välittyä aivojen mantelitumakkeen kautta. Melu lisää tulehdusta valtimoissa Tutkimuksessa 500 aikuiselle tehtiin aivokuvaukset. Noin neljän vuoden seurannan aikana 40 osallistujaa koki sydänkohtauksen tai muun sydän- ja verisuonitautioireen. Tutkijat havaitsivat melulle altistuvien mantelitumakkeissa runsaampaa metabolista aktivaatiota ja valtimoissa enemmän tulehdustilaa kuin muilla osallistujilla. Melu suurensi sairastumisriskiä 30 prosenttia jokaista viiden desibelin lisäystä kohden. Yhteys on Duodecimin artikkelin mukaan uskottava, sillä mantelitumake prosessoi osaltaan ääniärsykkeitä, se on mukana stressireaktioissa ja se vastaa monista tunnereaktioista, kuten ahdistuksesta ja pelosta. Melun aiheuttama stressireaktio voi siis hyvinkin lisätä valtimoiden tulehdusta ja sitä kautta altistaa sydänoireille. Arvioiden mukaan yli 200 000 suomalaista kärsii tieliikennemelun aiheuttamasta kiusaantuneisuudesta ja/tai unihäiriöistä. Pitkäaikainen tieliikennemelulle altistuminen aiheuttaa yli 70 sydäninfarktia vuosittain .