Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Jääkarhut taistelee paikasta II-divisioonan nousukarsintaan – puolet joukkueesta poissa kauden tärkeimmästä pelistä

Epätasaisuus kuvastaa Kankaanpään Jääkarhujen edustusjoukkueen tämän kauden edesottamuksia. Välillä joukkue pelaa kuin hurmiossa, välillä taas joukkue nuhjaa tuskaisen tasapelin tai jopa häviää selkeästi heikompaa vastustajaa vastaan. Ailahtelevat otteet korostuivat erityisesti runkosarjan alussa. Runkosarjaa on jäljellä vielä viisi ottelua ja Jääkarhut on sarjataulukossa kolmantena. Neljä pistettä sarjakakkosena olevaa Luvian Kiekko-82:n perässä. Runkosarjan kaksi parasta joukkuetta jatkaa kauttaan nousukarsinnoissa. Lauantaina Jääkarhut pelaa nimenomaan Luvian Kiekkoa vastaan. – Lauantain peli kertoo sen, miten paljon meillä on lopuissa runkosarjan otteluissa panosta. Voitolla taistelemme täysillä nousukarsintoihin pääsystä, tappiolla nousuhaave kokee kovan kolauksen, koska silloin LuKi karkaa kuuden pisteen päähän. Voitosta saa kaksi pistettä, ja sen ottelun jälkeen meillä on enää neljä peliä jäljellä, kertoo Jääkarhujen vastuuvalmentaja Kai Kallio . Kallion mukaan tietynlaista painetta lauantain peliin on ollut havaittavissa. – Emme me siitä ole joukkueen kesken puhuneet, mutta kyllä sen huomaa. Ja paineet ovat nimenomaan joukkueen itsensä luomia. Helppoa iltapuhdetta lauantaina ei ole tiedossa, sillä 18:sta joukkueen pelaajasta peräti 8 on poissa kokoonpanosta. – Viidellä pelaajalla on kiinniolovuoro armeijassa ja kolme pelaajaa on muista syistä poissa. Tämä poissaolosuma sattui nyt äärimmäisen harmilliseen ajankohtaan. Lähdemme siis peliin vajaalla kahdella ketjulla. Urakka on kova, mutta ei mahdoton. Mieleeni muistuu eräskin peli, jonka voitimme seitsemällä pelaajalla ja kaverilla oli neljä täyttä ketjua. Kallio peräänkuuluttaa lauantain peliin kurinalaisuutta. – Tuollaisella rosterilla ei parane lähteä yhtään höntyilemään. Silloin käy huonosti. Yleisellä tasolla puhuttaessa joukkueen runkosarjan pelit ovat sujuneet Kallion mukaan kohtalaisesti. – Emme missään nimessä ole pelanneet huonosti. Yksittäisissä peleissä on sattunut joitain nukahduksia, mitkä ovat lopulta ratkaisseet pelin. Niihin nukahduksiin on menetetty monia pisteitä, mitkä toki nyt tässä tilanteessa olisivat todella arvokkaita. Maalivahtiosasto on koko kauden levännyt Tomi Huidan leveillä harteilla. Mies on pelannut jokaisessa ottelussa. Kakkosmaalivahti Jami Lehtonen on koko kauden aikana pelannut yhden erän. – Tomi on pelannut hyvin. Ei hän muuten olisi jokaisessa ottelussa aloittava maalivahti. Puolustajien tilanne on Kallion mukaan kauden aikana ollut haasteellinen. – Kaksi kokenutta pakkia lähti kesken kauden pois. Tilalle nostimme omia junioreita, joiden pelikokemus ja vauhti ei aivan vielä riitä aikuisten peleihin. Missään nimessä pojat eivät ole pelanneet huonosti, mutta ero juniorisarjoihin ja aikuisten sarjoihin on silminnähtävä. Hyökkäyspäässä joukkue on ollut pitkälti yhden ketjun varassa. – Arto Kuusirannan johtama ketju on pelannut läpi kauden hyvin. Muiden ketjujen osalta tilanne on ollut heikompi eikä esimerkiksi vielä viime kaudella loistaneet pelaajat ole päässeet samalle tasolle kuin vuosi sitten. Pieniä elpymisen merkkejä on kuitenkin nähtävissä. KJK:n seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 31. tammikuuta. Katso Länsirannikon III-divisioonan sarjatilanne tästä .