Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Kirkollisvalitusta esitetään hylättäväksi

Kirkkoneuvosto päätti esittää Turun Hallinto-oikeudelle, että tämä hylkäisi Pauli Lanteen ja Irmeli Elomaan tekemän kappalaisen vaalia koskevan kirkollisvalituksen aiheettomana. Oikeudelle laaditussa lausunnossa todetaan, että kirkkoneuvosto oli valmistellut seurakunnan kappalaisen (I) vaalin kirkkovaltuustolle kirkkolain ja valtuuston työjärjestyksen mukaisesti. Haastattelu oli ollut kaikille hakijoille sama ja tasapuolinen sekä kirkkoherra Keijo Rainerma ei ollut esteellisenä osallistunut asian valmisteluun. Kirkkovaltuusto valitsi 29. lokakuuta 2019 kappalaisen virkaan pastori Jaakko Rainerman. Kirkkoneuvosto valitsi viran hakijoita haastattelemaan 11. syyskuuta 2019 kirkkoneuvoston johto-ryhmän, johon kuuluvat kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kirkkoneuvoston puheenjohtaja (kirkkoherra) ja vara-puheenjohtaja sekä talousjohtaja/esittelijä. Myös kaikilla kirkkoneuvoston jäsenillä oli mahdollisuus osallistua hakijoitten haastatteluun. Kirkkoneuvoston kaikki kymmenen jäsentä ovat myös valtuuston jäseniä ja edustavat kaikkia valtuustoryhmiä. Kaikkiaan viisi valtuuston jäsentä osallistui haastatteluun. Hakijoiden joukossa oli myös pastori Jaakko Rainerma ja eikä Keijo Rainerma osallistunut haastatteluun ja asian valmisteluun. Haastattelujen ja hakemusten perusteella sekä haastatteluryhmä että kirkkoneuvosto esitti yksimielisesti kappalaisen virkaan valittavaksi Jaakko Rainerman.