Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Poliitikot ottaneet PoSa-asiassa päättäväisen kannan

PoSan kunnallispoliitikoista koostuva yhtymähallitus ja johtoryhmä saavat maanantaina vieraakseen ulkopuolisen selvittäjän. Hänelle on tarjolla tärkeä rooli työhyvinvoinnin kartoittajana. Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi, että ilmapiiri on vuosien saatossa tulehtunut. Poliittisten päättäjien aktivoituminen on hyvä asia. PoSa-keskustelu on samalla tärkeä muistutus median perustehtävästä. Yhteiskunnallisten epäkohtien esiin nostaminen on tärkeä osa journalistista työtä. Yhteiskunnassa eri toimijoilla on oma roolinsa, niin myös lehdistöllä. Lehden tehtävä on palvella lukijoidensa etua, ja nyt lukijat ovat päässeet tuomaan esiin huolensa ja ottaneet runsaasti osaa keskusteluun. Asian merkityksellisyyden vuoksi osa viesteistä on julkaistu nimettöminä. PoSan ongelmat eivät ole vain yhden organisaation sisäisiä asioita, sillä se on rahoitettu verovaroilla ja sen toiminnasta on kiinni paikallisten asukkaiden perusturva. Lehdelle kyse ei ole valinnasta: kirjoittaako näin merkittävän tahon ongelmista vai ei. Olisi väärin olla kirjoittamatta. Lehti ei silti ole kiistan osapuoli, vaan sen tehtävä on antaa tilaa keskenään ristiriitaisillekin näkemyksille. On kiistatta selvää, että työrauhaan pääseminen vaatii määrätietoisuutta. Yhtä lailla selvää on, että PoSassa on töissä todella runsaasti ihmisiä, jotka tekevät ansiokasta työtä alueen asukkaiden eteen. On sekä PoSan viranhaltijoiden, työntekijöiden, asiakkaiden että veronmaksajien etu, että ongelmien syyt selvitetään juurta jaksaen. Poliittiset päättäjät ovat aivan oikein nostaneet esiin sen, että myös irtisanoutuneita on syytä kuulla. Se on tarpeen, jotta ilmapiiriongelmien kokonaiskuva piirtyy selväksi, ja työrauha palautuu.