Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Toimittajalta: Kesäloman ainoat valopilkut – mummuttelu antaa virtaa

Olipas outo kesä. Näin viimeisiltä lomapäiviltä palanneena ei voi kuin olla tyytyväinen. Molempiin lomajaksoihin osuivat Suomen kesän ainoat helleviikot. Se menee ehdottomasti plussan puolelle. Maaliskuussa alkanut koronapandemia aiheutti sen, että pitkälle ei tänä vuonna Kankaanpäästä matkusteltu. Kesälomavirikkeet piti löytää lähipiiristä. Onneksi mummuttelu on ihanaa, ja toisinaan muuten tylsiä lomapäiviä ilahdutti kaksi todella toimeliasta ja iloista pikkutyttöä. Ei ollut mummulla tylsää, ei. Yhdessä touhuttiin monenlaista kivaa arjen perusaskareista aina sieniretkeen saakka unohtamatta tietenkään prinsessaleikkejä ja lukuhetkiä. Parasta antia olivat monet yhteiset keskustelut, joissa itseni ainakin yllätti se, miten tietäväisiä nelivuotiaat voivat jo olla. Muutamissa tiukoissa kysymyksissä meni jo mummultakin niin sanotusti sormi suuhun. Eivätpähän työasiat tulleet mieleen lainkaan. Siinä mielessä se oli hyvinkin rentouttavaa. Olen musiikin suurkuluttaja, ja tykkään kierrellä vuoden mittaan useissa konserteissa ja festivaaleilla. Tänä kesänä nämä ilot vaihtuivat jo ostettujen lippujen takaisin hankkimiseen. Sai siinä sähköposteja lähetellä ja henkilösyyttään todistella useamman kerran. Harmittihan se, kun oli koko kevään odotellut suosikkiartistien keikkoja. Ikävä tilanne tämä on ollut toki myös artisteille ja koko musiikkimaailmalle. Siinä peruutusten keskiössä ja karmaisevien koronauutisten keskellä alkoi itsekin pikkuhiljaa tajuta, kuinka vakavasta tilanteesta oli ja yhä on kysymys. Valtakunnallisten koronarajoitusten hieman hellittäessä pääsin sentään kerran kesälomalla konserttiin. Yksi lomani kohokohdista oli kulttuurikeskus Skantzissa ollut Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin hieno keikka. Siitä suuri kiitos WIlli Karvia väelle. Ilta oli ikimuistoinen. Skantz lumosi myös tämän suosikkiyhtyeen jäsenet täysin, sillä he intoutuivat varsin hulvattomaan soitantaan ja laulantaan. Näki selvästi kuinka tarpeellinen on elävä yleisö myös esiintyville artisteille. Pimeä syksy on taas edessä eikä koronan ote ole hellittämässä. Toki aina voi palata kesän muistoihin. "Tänä kesänä nämä ilot vaihtuivat ostettujen lippujen takaisin hankkimiseen.