Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Pääkirjoitus: Ei tarvitse olla ennustaja todetakseen, että kuntaliitoksen porkkanarahaa on turha toivoa valtiovarainministeriön suunnasta enää tulevina vuosina

Poikkeusolojen aiheuttama hätä on suurin pienissä yrityksissä, mutta koronakriisi koettelee myös julkistaloutta kovalla kädellä. Viruksen vuoksi kunnat ja kuntayhtymät joutuvat miettimään rahojensa riittävyyttä. Myös Kankaanpään kaupunki on hankalassa tilanteessa. Perjantaina kaupunki tiedotti aloittavansa ensi viikolla koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Niiden päätepisteessä häämöttävät mahdollisesti määräaikaiset lomautukset. Jo nyt useita kaupungin toimintayksiköitä on suljettu, toimintaa on supistettu tai toimintatapoja muutettu poikkeusolojen vuoksi. Vaikka vielä ei ole tiedossa, mitä kaikkia henkilöstöryhmiä lomautukset koskevat, perusopetuksen ja lukion opetushenkilöstö jää tällä tietoa lomautusten ulkopuolelle. Sekä kaupunginjohtaja Mika Hatanpää että hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko toivat perjantaina esiin, että neuvotteluissa myös aidosti neuvotellaan. Siksi moni asia on vielä avoinna: neuvotteluiden kuluessa tarkentuvat henkilöstöryhmät, joihin lomautus kohdistuisi, kaupungilla mahdollisesti tarjottavissa olevat korvaavat työt sekä ajankohta, johon lomautus kohdistuisi, Tälle vuodelle sorvattu talouden sopeuttamisohjelma ja Honkajoen kanssa käytävät kuntaliitosneuvottelut antavat arkeen lisää vaikeuskerrointa. Pientä helpotusta voi olla tarjolla porkkanarahan muodossa. Ei tarvitse olla ennustaja todetakseen, että vastaavaa rahaa on valtiovarainministeriön suunnasta enää tulevina vuosina turha toivoa. Siksi liitos on nyt osattava hoitaa maaliinsa fiksusti niin, että auki olevasta, mutta kaikkea muuta kuin ryöppyävästä, rahahanasta valuu tänne mahdollisimman monta euroa.