Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Mielipide: Jännitystä elämässä

Asuminen on kallista maassamme, missä seinät ja katto ovat välttämättömät ulkoista kylmyyttä vastaan. Kun ja jos asumiseen parannusta saadaan, niin ei ole syytä vuokran korotusta vastaan pullikoida. Toisaalta, kun on havaittavissa selvää tason heikennystä asumisoloissa, niin olisi kai syytä vuokraa tarkistaa alaspäin? Sitä ei ole kuitenkaan tapahtunut koskaan. Tosin kai asumisolojen tuntuvaa heikennystäkään ei usein tapahdu niin selvästi, että sen myös ulkopuolinen helposti huomaisi… Mutta joskus niinkin käy. Yli 50 vuotta sitten rakennettiin Karvian nykyisin Yhtenäiskoulun nimeä kantavan ylemmän asteen oppilaitoksen pihaan 1960-luvun muodin mukaan tasakattoinen, hehtaari-ikkunoin varustettu rivitalo. Se on siis paikkakunnan rivitaloista vanhin ja oli aikanaan kovasti tarpeen koulun aineenopettajien asunnoiksi – niitä kun ei maalla ollut saatavilla. Ei opettajaa oikein voinut pieneen vinttikamariinkaan asuttaa. – Edelleen ”rivari” Sampolantie 10 D on parin entisen ja yhden nykyisen opettajan sekä kahden muun kuntalaisen asuintalo. Varustus on 50 vuoden takainen, mutta siihen ovat asukkaat tottuneet. Vaan kuinkas sitten kävikään… Urheilu ja liikunta ovat tunnetusti kunnanpäättäjien sydäntä lähinnä. Koulun ja D-rivitalon välissä oli ennen laaja vehmas kenttä puineen, pensaineen, nurmikkoineen. – No, semmoiset pantiin sileäksi vaan, ja tilalle tuotiin ankara määrä erilaisia liikunnallisia vempaimia! Kun kyseinen Ässä-kenttä perustettiin, ei sen puuhaajille tietysti tullut mieleen kysyä rivarin asujien mielipiteitä tai ehdotuksia. Eikä nyt sitten enää sokeakaan voi olla huomaamatta asumistason heikennystä. Rivarin asukkaat esittivät kyllä heti toivomuksen, että kun liikuntakentän ja asukkaiden porrasedun väli on vain runsaat kahdeksan (8) metriä, saataisiin jonkinlainen aita antamaan asukkaille hiukan näkösuojaa. Ei saatu. Polvenkorkuiset tuomipihlajan alut ovat esittävinään aitaa – kai ne joskus 30 vuoden kuluttua… Terve menoa, kotirauha! Näkösuojaa ei ole eikä tule, ja kouluikäisten likeisessä naapuruudessa eläen havaitsee usein kaipailevansa myös kuulosuojaimia. Mutta mitäpä pienistä. Naapuruus edellyttää suvaitsevuutta. Tosin se ei aina riitä. "Välitunnit ovat rivitaloasukkaiden kannalta vaarallista aikaa, niin että pelottaa lähteä kulkemaan pihan läpi. Ellei ole ihan pakko, niin ei kannata ulos laittautua. Liikunta-alueen pallokentät on nimittäin suunniteltu siten, että maalit ovat rivitaloasuntojen sisäänkäyntejä vastapäätä – se tarkoittaa sitä, että vähänkin reippaammin matkaan lähetetty jalka- tai muu pallo tai kiekko ylittää tai sivuuttaa maaliverkon ja tömähtää hyvällä onnella rivarin seinään tai oveen, mutta ei sentään ikkunalasiin. Siis niin ei ole sattunut vielä… Välitunnit ovat rivitaloasukkaiden kannalta vaarallista aikaa, niin että pelottaa lähteä kulkemaan pihan läpi. Ellei ole ihan pakko, niin ei kannata ulos laittautua. Olen henkilökohtaisesti saanut kokea, miltä tuntuu, kun muovikiekko tömähtää rinnuksiin. (Tuskin tätä kirjoittelisin, jos se olisi osunut kymmenen senttiä ylemmäksi kurkkuun.) Rivitaloasukkaan elämä siis rytmittyy koulutuntien mukaan. No, kerran opettaja, aina opettaja. Näin kymmeniä vuosia koulutyötä tehneen tajuun on iskostunut erinäisiä tottumuksia ja käytäntöjä. On esimerkiksi jotenkin kiusallista pihaan pistäytyessään olla kuin ei näkisikään rajan, sen merkitsemättömän, toisella puolella ihan lähellä laumailevia oppilaita. Opettajana sitä on näet kyllästyksiin asti jauhanut huomaavaisen tervehtimisen tärkeyttä ihmissuhteissa. Aikanaan joku oppilapsi kiisti päättäväisesti kohteliaisuusopetukseni teesin, että nuorempi tervehtii vanhempaa ensin. Minä taas totesin, että esimerkiksi opettajan olisi työlästä olla aloitteellinen eli tervehtiä ensin oppilasta - mutta vastata lupasin jokaiselle. Niin että olisihan se mukava yllätys, jos sieltä liikunta-alueelta joku joskus huikkaisi hyvän huomenen, jos sattuu huomaamaan ovesta ulos astuneen asukkaan. Vastaan kyllä ilomielin.