Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Kolumni: Anna itsellesi lahja – ole muutoksessa mukana

Sanotaan, että on muutosta ilmassa. Kyllä. Näin on ja on aina ollut. Muutosta vastaan on turha pyristellä. Sen vaikutuksilta ei voi kukaan välttyä. Muutoksesta innostuminen on lahja itsellesi. Se on lahja, josta hyödyt nyt ja tulevaisuudessa. Se on lahja tuleville sukupolville ja toimintaympäristöllesi. Se mullistaa joka tapauksessa työn tekemisen muotoja, kaupankäyntiä, teollista tuotantoa, julkisia palveluja, liikennettä, opiskelua ja lähes tulkoon kaikkea. Älykäs teknologia ja digitalisaatio muuttavat maailmaa nopeammin kuin koskaan aiemmin. Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu, sanotaan. Muutos heiluttelee tunteitamme, mutta tunteiden tuulissakin on hyvä pysyä tyynenä. Oma yritys ja palvelut pitää kehittää huippuunsa. Täytyy olla kykyä tarkastella palveluprosessia ulkopuolelta ja olla valmis romuttamaan vanhoja totuttuja kaavoja. Mieti mitä asiakas sinulta saa – mistä syntyy asiakkaan kokemus? Kohtaako kokemus odotuksen? Hio oma viestintäsi ja markkinointisi sellaiseen kuntoon, että asiakkaasi tietävät olemassaolosi ja muistijälki on vahva. Paljasta, että tarjoamasi palvelu on vastaus asiakkaan tarpeeseen. Innostu digiajasta. Tarkista samalla tekemisen kustannukset ja automatisoi rutiineja, jotta toiminta on tehokasta ja kannattavaa. Liiketoiminnan perustoiminnot, kuten taloushallinto, tilaukset, varaukset ja toistuvat rutiinit pitäisi nyt viimeistään digitalisoida. Näin itsellesi jää aikaa kehittämiselle ja mikä tärkeintä: asiakaspalveluun ja kohtaamisiin, joissa asiantuntemuksesi ja inhimillisyys antavat maksetulle tuotteelle suurimman arvon. Muutosmatkaa ei tarvitse tehdä yksin. Yrityksille ja yritysten työntekijöille on tarjolla monenlaisia asiantuntijoita ja valmennuksia – hyödynnä niitä. Asiantuntijoiden tärkein tehtävä on haastaa, kyseenalaistaa ja muistuttaa tavoitteesta sekä toimia liikenteenohjaajana. Ota oppi omaksi ja muutos hyödyksesi. Mukavaa joulunodotusta ja muutosmyönteistä uutta vuotta kaikille. "Muutoksesta…innostuminen on…lahja itsellesi.