Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Jani Mäntylä KaMan johtoon

Kankaanpään Maila valitsi syyskokouksessaan uuden johtokunnan. Kankaanpään Maila ry:n puheenjohtajaksi nousi aiemmin seuran varapuheenjohtajana toiminut Jani Mäntylä . Viime kauden johtokunnasta jatkavat Santeri Kivelä, Jarkko Huhtala, Tapani Männistö ja Kari Jokisalo . Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Lauri Kujanpää ja Heidi Heino , joka valittiin myös seuran juniorijaoston puheenjohtajaksi. Syksyllä KaMan urheilutoimenjohtajaksi nimitetyn Pasi Kaukorannan vastuulle kuuluvat myös junioripäällikön tehtävät, jolloin hän johtaa myös seuran junioritoiminnan urheilupuolen kehittämistä. Tuoreella puheenjohtajalla Jani Mäntylällä on kattavasti lajitaustaa pesäpallosta, sillä hän on pelannut KaMan junioriputken läpi F-ikäistä A-poikiin saakka ja ollut seuran juniorijoukkueissa pelinjohtotehtävissä. Lisäksi hän on tuomaroinut pelejä myös muutaman vuoden ajan. Koko työuransa kaupallisen koulutuksen omaava Mäntylä on tehnyt myyntitehtävissä – Haluan avoimen ja informatiivisen ilmapiirin seuraan. Yhteisöllisyys ja yhteinen tekeminen vie asioita parhaiten eteenpäin, summaa Mäntylä ajatuksiaan uudesta tehtävästään.