Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Koiravaljakot valtaavat Jämin helmikuussa

Koiravaljakot kisaavat Jämillä omassa elementissään lumella 13 vuoden tauon jälkeen. Sulalla maalla ajettavia kärrykilpailuja on ajettu vuosittain joka kevät ja syksy, mutta heikon lumitilanteen vuoksi monet talvikisat on vuosien mittaan jouduttu perumaan. Harjoittelua varten tehdyt reitit ovat ehtineet olla kuluneina talvina ajettavassa kunnossa ainoastaan muutamia viikkoja, eivätkä ne suoraan sovellu kilpauraksi. Kilpavaljakot kulkevat kuitenkin hurjaa noin 30km/h vauhtia, joten reitin täytyy olla turvallinen ja ajettavissa isollakin valjakolla. Radalla täytyy olla myös riittävästi leveyttä, jotta valjakot mahtuvat ohittamaan toisensa kovassa vauhdissa. Länsi-Suomen Valjakkourheilijat innostuivat talvisista olosuhteista ja ajatus talvikisasta virisi taas henkiin. Seuralla on pitkä kokemus kilpailujen järjestäjänä. Heti kun seura oli päässyt sopimukseen tampparilla pohjustettujen kuntolatujen käytöstä kilpailussa, saatiin konsepti kasaan varsin nopealla aikataululla. Tämä ripeä aikataulu toki karsii jonkin verran osallistujia, joten osanoton odotetaan jäävän ehkä normaalia vähän pienemmäksi. Tavoitteena on kuitenkin viedä kisat onnistuneesti läpi, ja siistiä ladut hiihtäjien käyttöön heti kilpailun jälkeen, jotta yhteistyö voisi jatkua muinakin talvina. Jämin kuntoladut ovat siis muilta käyttäjiltä suljettu kilpailun ajan. Muut Jämin alueen ladut, kuten Mielahti ja Kuninkaanlähteelle menevä Pirkan latu, ovat normaalisti hiihtäjien käytettävissä tapahtuman ajan.