Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Konepajalla yt-neuvottelut – tilaukset tulevat pätkittäin

KANKAANPÄÄ Kankaanpää Works Oy:ssä on meneillään yhteistoimintaneuvottelut, jonka piirissä on tuotantolaitoksen koko henkilökunta. Konepajan toimitusjohtaja Jari Ainali toteaa, että tilauskanta on lyhyt, muutamia kuukausia. Konepajalla on kyse lyhytaikaisista lomautuksista, maksimissaan 90 päivästä. Edellisen kerran konepajalla oli yt-neuvottelut 2015. Konepajalla Kankaanpäässä on noin 140 työntekijää ja vuokratyöntekijöitä. Tehtaalla tehdään töitä useissa eri vuoroissa, sillä osa työntekijöistä on yhdessä, osa kahdessa ja osa kolmessa vuorossa. Vuonna 2017 konepajan liikevaihto oli noin 25 miljoonaa euroa. Rolls-Royce ilmoitti viime viikolla harkitsevansa tappiollisen merenkulkuliiketoimintojen myymistä. Jari Ainalin mukaan tämä ei vaikuta suoranaisesti Kankaanpää Worksin toimintaan. –Rolls-Royce on meidän asiakas, mutta viime aikoina olemme tehneet sinne osia aika pienessä mittakaavassa. Offshore-puolella on ollut nyt hiljaista, koska pitkään jatkunut alhainen öljynhinta on vähentänyt offshore-alan tilauksia. Kankaanpää Worksin komponenttitilaukset ovat aikaisemmin kohdistuneet paljolti näihin laitteisiin. Tällä hetkellä ei vielä tiedetä Rolls-Roycen merenkulkuliikennetoimintojen mahdollista ostajaa ja sen pohtiminen ei Ainalin mukaan edes kuulu alihankintakonepajalle. –Pidemmällä aikavälillä sillä voi olla merkitystä, kuka on ostaja ja miten he ajattelevat Suomessa Rolls-Roycen toimintoja järjestää. Meriteollisuus on Kankaanpää Works Oy:n toimintojen kannalta iso asiakas, joten offshore-puolen alhainen kysyntä näkyy myös Kankaanpäässä. Tehtaankadulla sijaitseva tuotantolaitos on alihankintapaja, joka on riippuvainen siitä, miten heidän asiakkaansa saavat kauppaa. Jari Ainali toteaa, että Suomessa on kymmeniä konepajoja, jotka toimivat samassa kokoluokassa kuin Kankaanpää Works. Pottia on jakamassa myös muita kuin suomalaisyrityksiä. Jari Ainali on ollut Kankaanpää Worksin toimitusjohtajana pari kuukautta. Tuotantopäällikkö Vesa Routamaa otti nykyisen tehtävänsä vastaan noin kuukausi sitten. Tehtaan puolella työntekijät ovat toiveikkaita, koska pitkästä aikaa pajalla on pomot, jotka ovat paikan päällä. Muutama vuosi meni, että Kankaanpään konepajaa johdettiin muualta. Kankaanpää Worksin pääluottamusmies Vesa Vuorenmaa toteaa, että konepajan tilauskanta ei ole täynnä. –Keväällä on tulossa kuoppia, joita ei millään pystytä täyttämään. Työt pajalla jakaantuvat epätasaisesti, sillä materiaalin tilaamisessa menee aina aikansa, ja kyse on isoista tuotteista, joilla on tietty läpimeno. Vuorenmaan mukaan tilauksia ei ole enää samalla tavalla kuin 2000-luvun puolivälissä, jolloin tilauksia oli vuosien päähän. –Pajalla tehdään enimmäkseen projektitöitä, joiden aikataulut on vedetty todella piukalle. Kukaan ei halua pitää maailmalla rahaa. Satamittari julkaisi alkuvuodesta tilaston, missä on kartoitettu maakunnan suurimmat yritykset henkilöstömäärän mukaan. Tämän tilaston perusteella Kankaanpää Works oli vuonna 2016 Kankaanpään suurin yksityinen työnantaja henkilöstömäärän mukaan mitattuna. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen toimipaikkarekisteriin, jonka henkilöstöä koskevat tiedot ovat verohallinnosta peräisin. Kankaanpää Works Oy:n työntekijämäärä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana roimasti, sillä vuonna 2007 yritys löytyy Satakunnan suurimpien yritysten listalta sijalta 12. Tuolloin henkilöstön määräksi ilmoitettiin 447. Kankaanpään lisäksi toimipaikkoja oli Satakunnassa silloin Porissa. Kankaanpää Works Oy on suomalainen alihankintakonepaja, joka on osa Hollming-konsernia. Kankaanpäässä tehdään erilaisia teräskomponentteja ja kokoonpanoja kotimaisille rakentajille. Kankaanpää Works valmistaa muun muassa potkurilaitteiden osia meriteollisuudelle ja erilaisia kokoonpanotöitä muun muassa Metsolle. Yhtiön liikevaihto oli noin 25 miljoonaa euroa vuonna 2017.