Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Saunaluoman laturetkellä sivakoi 124

HIIHTO Paukkupakkaset lauhtuivat onneksi sunnuntaina, kun järjestyksessä 26. Saunaluoman laturetki sivakoitiin Mäkipirtin ja Kauraharjun maastossa. Olosuhteet olivat loistavat, latuverkosto sai kiitosta, ja noin –11 asteen pakkanen ei tuntunut aurinkoisella kelillä miltään. Mukana oli perheen pienimpiä ja uskollisia kävijöitä pitkin Pirkanmaata ja ympäristökunnista. Pauli Valkaman mukaan enemmistö hiihti perinteisellä tyylillä, vaikka järjestäjät olivat luoneet hyvät, tasaiset baanat luistelutyylin menijöille. Murtomaahiihdon suosio on jälleen kasvamassa. Kaikkiaan kylätoimikunnan hiihtokutsun vastaanotti 124, joista joka toista onni potki myös arvontapalkinto pöydässä. Luistava keli ja hyvät ladut innostivat monia hiihtämään enemmän kuin oli ajatus. Keskimääräinen hiihtomatka oli 10–15 kilometriä, ennen kuin Saunaluoman maastoista ja laturetkeltä maltettiin lähteä kotiin. Saunaluoma-Pukaran kylätoimikunnalla on pitkät perinteet laturetken järjestämisestä. Lisäksi kylätoimikunnalla on vakio osallistujaverkosto, joka ei laturetkeä koskaan väliin jätä.