Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Ristomatti Hakola nousi maailmancupissa viidenneksi

HIIHTO Loistavilla lausunnoillaan hiihtokansan sydämet sulattanut Ristomatti Hakola näytti Falunin maailmancupissa, että suksi kulkee, vaikka keväthanget häämöttävät. Hän pinnisti miesten sprintin finaalissa neljänneksi. Neljästila oli jo tällä kaudella Hakolalle neljäs. Se nosti kuitenkin hänet sprintticupin loppupisteissä viidenneksi ohi venäläisen olympiamitalistin Aleksandr Bolshunovin . Hakola ratkaisi kaksinkamppailun Falunin välierissä, kun hän tipautti venäläisen loppukilpailusta. – Ajattelin, että ihan omin kätösin pudotan Bolshunovin finaalista, Hakola herkutteli Hiihtoliiton äänitiedotteessa. Hakola tunsi, että hän oli perjantaina virkeimmillään puolivälierissä ja välierissä. – Aika-ajossa luulin, että tulee nihkeä päivä. Kulku ei ollut parasta mahdollista, mutta erävaihe meni paremmin, aika-ajossa 16:nneksi rimpuillut Hakola kertoi. Finaalisuoritukseensa Ristomatti Hakola ei ollut aivan tyytyväinen. – Finaalin ensimmäisessä nousussa tuli pieni nukahdus, mutta loppu meni paremmin. Norjan Johannes Hösflot Kläbo voitti kauden viimeisen sprinttifinaalin. Italian Federico Pellegrino oli toinen ja Ranskan Lucas Chanavat kolmas. Kläbo voitti koko sprintticupin ylivoimaisesti. Falunissa hiihdetään lauantaina miesten 15 kilometrin ja naisten 10 kilometrin kisa. Maailmancup päättyy sunnuntaina takaa-ajoon, johon startataan yhteislähdön ja sprinttikilpailun yhteisaikojen järjestyksessä.