Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Siikaisissa kunnantalo ei ole pelkkä kunnanvirasto – kuntalaisten ensipalaute positiivista

SIIKAINEN Uuden kunnantalon pihassa komeilee vielä terveysasemasta ilmoittava opaskyltti. Kankaanpääntien varrella kuitenkin mustat tieopasteet osoittavat jo uuteen kunnantaloon, jossa on myös paljon muuta kuin vain kunnanvirasto. Pieniä asioita on vielä tekemättä, mutta suuremmilta osin Siikaisten kunnanviraston ja eri palveluiden muutto saman katon alle alkaa pikkuhiljaa olla valmista. –Viimeisten viikkojen aikana olemme jo päässeet harjoittelemaan yhteiseloa. Nyt meillä on saman katon alla eri alojen ihmisiä, ja käytännöt sekä tavat luonnollisesti eroavat hieman keskenään. Vaikka ovet ovatkin jo auki, niin sisätiloja vielä viimeistellään ja myös esimerkiksi tilojen opasteita uudistetaan, toteaa Siikaisten kunnanjohtaja Viveka Lanne . Oikeastaan kunnantaloksi kutsuminen tuntuu Siikaisten uuden palvelukokonaisuuden yhteydessä jotenkin väärältä. Talolle etsitäänkin tällä hetkellä nimeä, ja kaikki kuntalaiset voivat osallistua nimiehdotuksien kehittämiseen. –Siikaisten kunnan historiaa lukiessa aivan aluksi oli kunnanhuone, jonka yhteyteen rakennettiin kirjahuone. Sitä ennen oli pitäjäntupa, joka oli seurakunnan ja kunnan yhteinen tila. Pitäisikö nimen olla joku sekoitus vanhoista nimistä tai aivan uusi nimi. –Mielestäni olisi huono juttu jos nimeksi tulisi esimerkiksi virastotalo, sillä tämä ei ole mitenkään tavanomainen virastotalo, heittää Lanne. Pekka Koskinen Uudessa rakennuksessa kunnanviraston lisäksi kuntalaisia palvelee kirjasto, maaseutusihteeri, metsänhoitoyhdistys, eri virastojen yhteispalvelupiste sekä jo aiemminkin rakennuksessa toiminut PoSan hammashoito. Näkyvin ja käytetyin uuden kompleksin palveluista on kirjasto. Uuden kirjastotilan ovet aukesivat asiakkaille jo pääsiäisen jälkeen. Ennen muuttoa suurin huolenaihe oli kirjastotilojen hyllymetrien kutistuminen edelliseen paikkaan verrattuna. Huoli voidaan kuitenkin todeta turhaksi. Uudet tilat tuntuvat tilavilta ja ne ovat saaneet hyvää palautetta myös viihtyvyyden osalta. –Heti kun pääsin itsekin toteamaan tilat, niin huomasin että nämähän ovat oikein viihtyisät tilat. Muutenkin uudet tilat ovat saaneet miltei pelkästään positiivista palautetta, sekä asiakkailta että työntekijöiltä. Kunnan terveyspalvelut ovat sijainneet Niittyvillan Metsätähden yhteydessä jo helmikuusta saakka. Myös tämä tila on saanut kiitosta asiakkailta sekä toimivuudestaan että viihtyvyydestään. Rakennukseen aulaan sisään tullessa ihmisiä palvelee kirjaston palvelutiskin lisäksi kunnan yhteispalvelupiste, josta löytää apua ja tukea esimerkiksi Kelan ja verotoimiston asioiden hoitamisen kanssa. Pisteen palveluneuvoja Leila Rajalan mukaan uusi työosoite on osoittautunut piristäväksi elementiksi. –Sanoinkin jossain vaiheessa, että olisi pitänyt kirjoittaa kaikki ihmisten palautteet ylös. Jos oikein muistan, niin yhtään negatiivista palautetta uusista tiloista ei ole tainnut tulla. Uudet tilat ovat myös vaihtelua sekä meille työntekijöille että asiakkaille, toteaa Rajala. Nykyaikana korostetaan eri instanssien sähköisten palveluiden toimivuutta ja kätevyyttä, jopa puuduttavuuteen saakka. Samaan aikaan kaikki ihmiset eivät kuitenkaan joko halua tai yksinkertaisesti voi hoitaa asioitaan sähköisesti. Palveluneuvonnassa voidaan auttaa sähköisten palveluiden käytössä mikäli omaa niihin tarvittavat tunnukset, tai vaihtoehtoisesti tehdä ne perinteisin tavoin. –Jos tunnuksia ei ole, niin täältä saa paperisia kaavakkeita ja tarvittaessa autan myös niiden täytössä. Nykyään Kela ei enää tarjoa asiakkaille palautuskuoria, mutta meidän kautta voi myös lähettää valmiit kaavakkeet heidän suuntaan. Millä mielin kunnanjohtaja Viveka Lanne on nyt, kun muutto alkaa olemaan loppupuolillaan? Katso video alta! Uudet tilat ovat rakennettu vuonna 1988. Ne ovat peruskorjattu muutama vuosi takaperin. Neliömetrejä uusista tiloista on 591. Kunnanviraston lisäksi rakennuksesta löytyy myös kirjasto, kunnan yhteispalvelupiste, metsänhoitoyhdistys sekä maaseutusihteeri. Tiloissa jatkaa myös jo entuudestaan rakennuksessa palvellut PoSan hammashoito. Tiloissa järjestetään avoimien ovien päivät tiistaina 24. huhtikuuta kello 12-18. Kuntalaisilta toivotaan myös nimi-ideoita uudelle palvelukeskittymälle. "Jos oikein muistan, niin yhtään negatiivista palautetta uusista tiloista ei ole tainnut tulla. Leila Rajala Kunnan palveluneuvoja